Evander Kane on jälleen joutunut selkkauksiin. Kane on ollut otsikoissa milloin rahojensa esittelyn takia ja milloin pommiin nukkumisen takia. Nyt Kane on otsikoissa, kun häntä epäillään seksuaalisesta häirinnästä. Uutistoimisto AP:n mukaan Kane oli buffalolaisessa baarissa napannut naista kädestä tai olkapäästä. Hän oli myös ahdistellut toista naista. AP:n lähteiden mukaan Kanea ei syytetä kuitenkaan mistään eikä häntä pidätetty. Silti Buffalon poliisi tutkii tapausta. Kanea on myös aiemmin epäilty seksuaalisesta väkivallasta. Maaliskuussa hänet kuitenkin vapautettiin syytteistä.

LUE MYÖS:

Joni Alatalo |