Arvio: Suomalaislupaukset sijoilla 2 ja 5 ensi vuoden NHL-varaustilaisuudessa – jopa kärkipaikka mahdollinen!
ESPN:n toimittajan Corey Pronmanin arvion mukaan taso tulee putoamaan väistämättä vuoden päästä NHL-varaustilaisuudessa.
Pronman ottaa katseen jo 2017 NHL-varaustilaisuuteen, joka tulee häviämään tasossa kahdelle edelliselle vuosikerralle. Kanadalaista sentteriä ja WHL:ssä loistanutta Nolan Patrickia povataan seuraavaksi ykkösvaraukseksi, mutta hän ei ole lähellekään samaa tasoa kuin esimerkiksi Connor McDavid, Jack Eichel, Auston Matthews tai Patrik Laine.
Suomalaisväriä Pronmanin arviossa esittää USHL-juniorisarjassa pelaava Eeli Tolvanen, jota veikataan tässä vaiheessa kakkosvaraukseksi. Tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä Tolvasella on mahdollisuus jopa ohittaa Patrick. Tolvanen oli tänä vuonna paras maalintekijä sekä U17-ikäluokan että U18-ikäluokan MM-kisoissa.
– Patrickilla on hyvä ote ykköspaikasta, mutta se ei ole varma. Sen verran hyvältä Tolvanen on näyttänyt jo vähän aikaa, Pronman kuvailee.
Tolvanen ei ole ainoa korkealla oleva suomalaislupaus. Pronman laittaa Kristian Vesalaisen tässä vaiheessa viitossijalle. Muita härmäläisiä ei mahdu kympin sakkiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa