Anaheim on ollut Sami Vatasen suosikkiseura pitkään – ”Kaikki alkoi 5-vuotiaana”
Jääkiekkoaiheiset elokuvat ja Teemu Selänne vaikuttivat paljon nuoreen Sami Vataseen.
Vatanen solmi äskettäin nelivuotisen ja 19,5 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen Anaheim Ducksin kanssa (uutinen).
Suomalaispuolustaja on kannattanut seuraa jo pikkupojasta lähtien.
– Ducks on ollut suosikkiseurani 5-vuotiaasta alkaen. Se kaikki alkoi Mighty Ducks -elokuvien (suomeksi Mestarit) myötä. Katsoin niitä paljon lapsena, Vatanen kertoo seuransa verkkosivuilla.
Myös Selänteellä oli oma lusikkansa sopassa.
– Teemu pelasi silloin täällä ja kaikki meillä seurasivat häntä. Olen vain aina rakastanut seuraa ja nyt tätä paikkaa, säätä ja kaikkea. Kun he varasivat minut, niin se oli unelmien täyttymys. Nyt olen saanut pelata täällä 4-5 vuotta ja lisää on tulossa neljä vuotta. Se on hieno tunne, Vatanen maistelee.
Vatasen nimi pyöri viuhasti siirtohuhuissa, mutta Ducks ei halunnut luopua kiekollisesta puolustajastaan.
– Olen todella iloinen heidän antamasta mahdollisuudesta ja koen, että he todella luottavat minuun. He halusivat minut kovasti, joten se helpotti keskusteluissa. Luottamus on iso asia. Uskon todella, että meillä on hyvä joukkue, Vatanen pohtii ensi kautta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!