Patrik Laine mahdollisesta Aleksandr Ovetshkinin kohtaamisesta – ”Olisihan se siistiä!”
PIETARI. Leijonat kohtaa välierissä tämän kevään MM-kisoissa joko Venäjän tai Saksan.
Ilman isoa yllätystä vastustaja on Venäjä.
Toki tätä korttia Leijonien riveissä ei vielä lähdetty liikaa pyörittelemään, mutta turnauksen seitsemännen maalinsa ampunut Patrik Laine herkutteli hieman mahdollisesta kohtaamisesta.
Nimittäin Venäjällä riveissä on sellainen pelimies kuin Aleksandr Ovetshkin, johon hurjimmissa arvioissa Lainetta on verrattu.
– En ole koskaan nähnyt muuta kuin tv:stä tai netistä, että miten se pelaa. Olisi se aika siistiä!, Laine herkutteli mahdollisesta pelaamisesta, mutta toki mainitsi:
– Eihän sitä vielä voi oikein sanoa mitään, kun ei tiedä kuka siellä on sitten vastassa. Ei sitä tiedä, vaikka on tiukka matsi ja tuleekin meille lopulta Saksa vastaan. Ei ikinä tiedä näissä peleissä, on niitä yllätyksiä ennenkin nähty. Mutta jos Venäjä tulee vastaan, niin onhan siellä ihan hyviä pelaajia. Varmasti joudutaan pelaamaan paras peli, jos meinataan finaaliin päästä.
Laineen koko kausi on ollut tähän mennessä melkoista tykitystä. Osuma Tanskan verkkoon puolivälieräottelussa oli jo hänelle kauden 50:s.
Samanlaista kautta ei ole tullut vastaan edes junioritasolla.
– En varmaan koskaan. Esimerkiksi viime kaudella taisi mennä vain kymmenen maalia tai jotain sitä luokkaa. Kiva, että on saanut pistää kiekkoa sisään.
Samoja fiiliksiä oli myös siitä, että kiekko upposi reppuun myös tuoreimmassa kamppailussa.
– Sama se onko harkkapeli vai puolivälieräpeli vai mikä, niin aina on kiva tehdä maaleja. Toki vielä nyt tuommoiseen paikkaan.
Seuraavana määränpäänä on Moskova, missä Leijonilla ohjelmassa on välieräottelu lauantaina. Laine on itse vieraillut kerran aiemmin kyseisessä metropolissa urallaan.
– Olisikohan ollut joku alle 17-vuotiaiden turnauksen, kun kävin.
Sinne Leijonat suuntaa perjantaina.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?