Mihin maalivahtiratkaisuun Leijonat päätyy Kanada-pelissä? – Pyörittely jäi ilmoille
PIETARI. Leijonien osalta iso kysymys Kanada-peliin liittyen on se, että kumpi nähdäänkään maalilla?
Mikko Koskinen vai Juuse Saros?
Maanantaina Leijonat ei harjoitellut koko joukkueen voimin ja se antoikin maalivahtivalmentajalle Ari Moisaselle mahdollisuuden käydä pitkiä henkilökohtaisia harjoitteita jokaisen kolmen maalivahdin kanssa.
Koskinen otti harjoitukset ensimmäisenä vastaan, mutta se nyt ei anna aivan täyttä varmuutta siitä, onko hän tiistaina tolppien välissä.
– Hyvät fiilikset päästä pelaamaan Kanadaa vastaan. He ovat olleet vahvoja, hyvä joukkue kasassa. Tulee varmasti kovin ottelu meille tässä alkulohkossa, Koskinen aloitti.
Kommentin alusta olisi voinut vetää omat johtopäätökset, mutta Koskinen lähti tarkentamaan perään.
– Sanoin ihan yleisesti joukkueen kannalta ja näkökulmasta.
Maalivahtivalmentaja Moisasen mukaan päätöstä mietitään vielä tämän päivän aikana.
Kysymys ja päätös aloittavasta maalivahdista on kinkkinen, sillä Saros on torjunut turnauksessa tähän mennessä kaksi nollapeliä, eikä ole ylipäätänsä päästänyt yhtään maalia. Koskinen taas lähti turnaukseen ykkösmaalivahdin asemasta.
– Hyvin on Juuse pelannut pari peliä. Hattua täytyy nostaa, Koskinen kehaisi.
Tiistain Kanada-peli alkaa kello 20.15.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
Kertoimet (Expekt)
Kanada – Suomi, tiistai 17.5. klo 20.15
1,70 – 4,55 – 3,80
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?