Leijonien toiselle ylivoimaketjulle helpotus – ”Siinä on ollut vähän ongelmaa”
Kuva: Ilari Isotalo
PIETARI. Kevään MM-kisoissa Leijonilla ylivoimapeliin on ollut vaihtoehtoja vaikka kuinka, nimenomaan pelaajien osalta.
Aiemmin Aleksander Barkovin johtama ylivoimakentällinen oli saanut tulosta aikaiseksi, kun taas Mikko Koivun johtama ylivoimaketju on vielä hakenut parasta virettään.
Koivun ylivoima sai kuitenkin osuman aikaiseksi Ranska-ottelussa, kun Esa Lindellin viivakuti upposi sisään.
– Se oli kyllä iso maali meidän kentälle, kun siinä on ollut vähän ongelmaa, Lindell huokaisi SuomiKiekko-sivustolle.
Lindellin kuti viivalta päätyi Ranskan verkkoon, mutta ennen krediittien ottamista itselleen, Lindellin piti varmistaa vielä ettei Sebastian Aho saanut mailaansa väliin.
– Kysyin siinä heti, että ”ohjasitko sä?” Sanoi, että ”en”. Mutta ei sillä väliä, että kumpi sen tekee, Lindell hymyili.
Sinänsä onnistuminen oli tärkeä myös Lindellille itselleen. Puolustajat eivät olleet laukoneet kuin yhden maalin ennen Ranska-ottelua.
– Oli hyvä, että sai verkoille asti. Aika simppelin kautta tuossa pitää mennä. Ekana maalille asti, niin sitten se on mahdollista ylipäätänsä mennä sisään.
– Aika paljon on meidän vetoja blokattu kuitenkin. Siinä on parannuksen kohta.
Parannusta Lindell haluaa myös koko joukkueen suorittamiseen.
– Koko pelin parantamisessa on töitä. Vähän nyt tuo kolmas erä repsahti. Siinä toki jäähyt sekoittivat, mutta se olisi tärkeää, että pystyttäisiin tasainen peli vetämään, Lindell sanoi tulevasta, viitaten sunnuntain Slovakia-peliin.
Se alkaa huomattavasti myöhemmin kuin lauantaina Ranska-peli, nimittäin sunnuntaina kiekko tippuu jäähän kello 20.15.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
Kertoimet (Expekt)
Slovakia – Suomi, sunnuntai 15.5. klo 20.15
10,00 – 7,25 – 1,20
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!