Leijonat oli melkoinen peikko Venäjälle – ”Kerran hävittiin, silloin oltiin kaikki mahataudissa”
Kuva: Ilari Isotalo
MOSKOVA. Venäjän päävalmentaja Olegs Znaroks nähnee pahoja unia Leijonista vielä kesällä pitkään.
Leijonista tuli lopulta melkoinen peikko tällä kaudella Venäjälle.
Kirsikkana kakun päälle päihitys vielä välieräottelussa lauantaina.
– Käytiin täällä pelaamassa heitä vastaan ne kaksi EHT-peliä tuohon loppuun. Fakta on se, että me ollaan pelattu tällä kaudella heitä vastaan viisi peliä, he ovat meidät kerran voittaneet. Silloinkin olimme kaikki mahataudissa, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen mietti Venäjä-recordista.
– Ei se ihan sattumaa ole, että me Venäjä voitetaan. Tässä hallissa voitettiin kolme viimeisintä peliä heitä vastaan. Kyllä me osataan heitä vastaan pelata. Tiedetään ne jutut, mitkä pitää meidän pelissä olla kunnossa etenkin tuota heidän vaarallista hyökkäystä vastaan, Jalonen tuumaili Moskovassa välieräkamppailun jälkeen.
Iso juttu välierätaistossa oli sitoutuminen. Leijonat blokkaili kuteja ja urhautui hyvin mallikkaasti koko ajan.
Sitoutumisen taso oli erittäin kovaa.
Sen taustalle Jalonen nostaa jo pidemmän ajan kaavan.
– Jokainen pikkupelaaja, joka tuohon Leijonapolkuun lähtee, niin sen unelma on pelata Leijonissa. Nyt kun he pääsevät tänne, niin he saavat toteuttamaan sitä unelmaansa. Sieltä se sitoutuminen lähtee. Sieltä leijonapolusta se lähtee. Pääsee leijonapaitaan pelaamaan ja pääsee kisoihin.
– Meillä Leijonissa ei ole isoja egoja, vaan kaikki pelaavat sille Leijonille ja Suomen kansalle. Se on mun mielestä se iso juttu ja se on näkynyt tässä lähihistoriassa.
Nyt Jalosen mukaan joukkueelle on tullut sopivasti tilaa hengittää.
– Joukkue on ollut hirveän rauhallinen ja keskittynyt. Edelleenkin puhun siitä samasta, että ollaan osattu antaa pelaajille happea. Ei olla turhaan häiritty. Sitten kun tullaan peleihin, niin sitten ladataan kaikki. Se viisaus on ollut hyvä joukkueelle.
Nyt Leijonat valmistautuu kohti sunnuntain finaalia. Sitä varten esimerkiksi valmennusjohdolla tiedossa on pitkään töitä yömyöhään saakka.
– Ei sillä ole niin väliä. Nukutaan kesällä sitten, Jalonen hymähti.
Ilari Savonen, Moskova
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?