Koko Raahe seuraa kahden NHL-suomalaisen pudotuspelivääntöä – ”Minulla ei ollut lahjoja siinä lajissa”
Vajaan 25 000 asukkaan Raahe jännittää, kun kaupungin omat pojat Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki pelaavat tällä hetkellä vastakkaisilla puolilla mielenkiintoista pudotuspelisarjaa NHL:ssä.
– Olemme erilaisia pelaajia, joten vertailu ei ole helppoa. Hän on taitava ja hyvä kiekon kanssa. Minä olen enemmän puolustava pelaaja, Salomäki kehui Donskoita NHL.comille.
Donskoi puolestaan kehui haastattelussa Salomäen jalkapallotaitoja. Kaksikko pelasi nuorina poikina kesäisin kyseistä lajia.
– Miikka oli parempi jalkapalloilija. Hänellä on lahjoja siinä lajissa. Minulla ei ollut, joten pysyttelin kiekossa, Donskoi totesi hymyillen.
Kaksikon mukaan koko Raahe seuraa heidän otteitaan pudotuspeleissä.
– Siellä kaikki katsovat näitä pelejä, Donskoi kertoi.
Molemmat hyökkääjät ponnistivat NHL-uralla Oulun Kärppien riveistä. Salomäki selvittikin, että Pohjois-Suomessa ei ole kuin yksi suuri kiekkoseura.
– Se on seura, minne pohjoissuomalaiset yleensä menevät.
Donskoin edustama San Jose Sharks ja Salomäen Nashville Predators ovat parhaillaan otteluvoitoissa tilanteessa 2-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!