Sport kiinnitti Leijonista tutun pelaajan – ”Yksi kautta aikain nimekkäimmistä hankinnoista”
Vaasan Sport on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Ville Viitaluoman, 35, kanssa.
Viitaluoma liittyy Sportiin Ruotsin SHL-joukkue Örebrosta, jossa keskushyökkääjä on viettänyt viimeiset kaksi ja puoli kautta.
Kokenut Viitaluoma on Liigassa edustanut HIFK:ta, Pelicansia, SaiPaa, Bluesia ja HPK:ta yhteensä 631:n ottelun verran. Ruotsin pääsarjaotteluita hyökkääjältä löytyy 167 kappaletta Örebron ja Luulajan paidasta.
Tehokkaimmalla kaudellaan 2012-13 Viitaluoma iski HPK:n paidassa 56 pistettä ja sijoittui Liigan pistepörssissä kolmanneksi. Tehopisteitä Liigassa on kertynyt kokonaisuudessaan 152+215=367 ja SHL:ssä 24+38=62.
Kauden 2012-13 päätteeksi hyökkääjä edusti Suomea MM-kotikisoissa ja onnistui kertaalleen maalinteossa neljänteen sijaan päättyneiden kisojen aikana. Euro Hockey Tour-kokemusta Viitaluomalta löytyy usean kauden ajalta.
Viitaluoma on voittanut SM-hopeaa Bluesin paidassa kaudella 2007-08 ja HPK:n paidassa kaudella 2009-10, sekä yhden SM-pronssin HIFK:n paidassa kaudella 2003-04.
Urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä pitää hankintaa merkittävänä Sportille.
”Tuo joukkueeseen paljon ratkaisuvoimaa”
– Viitaluoma on kokenut pelaaja, joka tuo joukkueeseen paljon ratkaisuvoimaa. Hän on varmasti yksi Sportin kautta aikain nimekkäimmistä hankinnoista ja hänelle on kaavailtu johtavaa roolia ensi kauden joukkueesta, Jämsä kertoo.
– Molempien osapuolten intressit kohtasivat hyvin. Juttelin hyvien ystävieni Tuomas Vänttisen ja Mika Järvisen kanssa heidän kokemuksistaan ja sain pelkästään hyvää palautetta Vaasan Sportista. Mukava hypätä uusien haasteiden pariin, Viitaluoma kommentoi.
Viitaluoma odottaa Sportin ottavan ensi kaudella jälleen yhden askeleen eteenpäin ja pelaavan päättynyttä kautta pidempään.
– Haluan auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin pääsemään niihin tavoitteisiin, jotka aikanaan joukkueena päätämme. Mielestäni olen sellainen kahden suunnan pelaaja. Odotan ja toivon tuovani joukkueelle osaamista erikoistilannepelaamiseen, hän kommentoi omia vahvuuksiaan.
SHL:ssä kaksi edellistä kautta pelannut keskushyökkääjä tuntee sarjojen väliset erot.
– Tunnen sopivani molempiin sarjoihin, mutta paremmat muistot löytyy Suomen sarjasta. SHL on kova sarja, siellä on paljon hyviä nuoria pelaajia ja ulkomaalaiset pelaajat ovat myös todella hyviä. Pelityyli on hiukan erilainen.
– Ruotsissa painostetaan lähes koko ajan, kun taas Suomessa peli on ehkä vähän enemmän suoraviivaisempaa. Lisäksi sanoisin, että Suomessa taktinen puoli on parempaa, koska Ruotsissa luistellaan ja annetaan painetta koko ajan, hän vertailee.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä