Loukkaantumiset ja pelikiellot tuovat muutoksia HIFK:n ja Tapparan kokoonpanoihin
Kuva: Juha Tamminen
Kertoimet (Expekt)
HIFK-Tappara, 23.4.2016. klo 17.00.
1,90 – 4,00 – 3,25
Lauantain viidettä finaalia varten molemmat finaalijoukkueet joutuvat tekemään muutoksia kokoonpanoihinsa.
HIFK:lta sivussa on Tomas Zaborsky, joka sai pelikieltoa korkeasta mailasta, mikä tärähti Tapparan kapteenia Jukka Peltolaa silmäkulmaan.
Myös Peltola on pois ja hänen kohdallaan pelit lopun finaalisarjan aikana ovat hyvin epävarmassa tilassa.
Nämä poissaolot ravisuttavat osaltaan kokoonpanoja, joissa tapahtuu molemmilla isoja muutoksia.
HIFK nostaa lauantaille ykkösketjuun mukaan Juuso Puustisen, joka ottaa paikkansa Teemu Ramstedtin ja Joonas Raskin viereltä.
Kakkosketjussa ovat nyt perjantaina huilannut Mika Partanen sekä Roope Hintz ja vahvoja otteita finaaleissa esittänyt Tomi Tuomisto.
Nelosketjuun HIFK:lla mukaan hyppää Thomas Nykopp. Puolustuksessa puolestaan Juuso Salmi nousee ykköspariin ja perjantaina huilannut Daniel Grillfors on kakkosparissa Yohann Auvitun vierellä.
Tapparalla Peltolan poissaolon myötä kakkosketjuun nousee Arttu Ilomäki. Nelosketjuun mukaan hyppää puolestaan Miika Heikkilä.
Puolustuksessa Tuukka Mäntylän vierelle on laitettu nyt Atte Mäkinen. Alexander Bonsaksen on seiskapakkina.
Finaalisarja on tällä hetkellä tilanteessa 2-2. Mestariksi yltää neljällä voitolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura