Lauri Marjamäki jatkuvasta huutelusta ja tuomarikeskustelusta: ”Ihan hömpän hömppää”
Kuva: Juha Tamminen
Kertoimet (Expekt)
Kärpät-Tappara, 1.4.2016. klo 18.30.
1,85 – 3,90 – 3,60
OULU. Tänä keväänä Liigassa nähdään ainakin viime kauteen verrattuna erilainen finaalipari, sillä kahtena edelliskeväänä kohdanneet Kärpät ja Tappara ovat vastakkain nyt jo välierissä.
Sarjaa kohtaan on nostettu kovia odotuksia, mutta mukaan on tullut jo kuohuntaa hyvissä ajoin ennen pelien alkua.
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola jakoi Ylen haastattelussa kommentteja, missä hän viittasi niinkin kauas kuin kahden vuoden taakse ja antoi myös kommentteja kollegasta Lauri Marjamäestä.
– Toivottavasti saadaan hyvä ja rehellinen sarja, jossa tuomaritoiminta ja -linja pysyisivät samana. Muutama vuosi sitten kun johdettiin sarjaa voitoin 3-1, jäähylinja muuttui kokonaan, Tapola kävi läpi ja jatkaen kommenttien antoa Kärppien suuntaan.
– Marjamäen Late on siinä mielessä valtakunnan paras, että osaa ja tarvittaessa pystyy kyllä varmasti vaikuttamaan linjauksiin, joita tehdään. Sieltä löytyy sitäkin osaamista ihan valtakunnan huipulta, Tapola vihjaili.
Tuomaritoimintaan liittyvä huutelu nousi esille jo Kärppien ja TPS:n sarjassa, missä TPS:n valmennus huuteli asiasta useampaan kertaan. Kritiikin kohteeksi nousi myös Marjamäki, joka TPS:n apuvalmentajan Jarno Pikkaraisen mukaan kävi seurustelukerhoa tuomareiden kanssa jatkuvalla syötöllä.
Marjamäki itse antoi painavan puheenvuoron tuoreimman huutelun jäljiltä.
– Meillä on ollut kolme vuotta tässä kauhea kunnioitus ja arvostus heitä (Tapparaa) kohtaan. Ollaan esimerkiksi pelattu kaksi kovaa sarjaa heitä vastaan. Jokainen pelaaja kunnioittaa siellä toinen toistaan ja tietää, että nuo ovat kovia vääntöjä. Niin on myös valmennusta kohtaan kova kunnioitus, kun tietää sen, kuinka ahkeraa työtä siellä tehdään. En edes pysty lähtemään tuollaiseen keskusteluun, koska kaikki tietävät sen, että se on ihan hömpän hömppää, Marjamäki sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
Jo TPS-sarjan jälkeen, missä matkalla oli kaikennäköistä, Marjamäki antoi varsin TPS:ää kunnioittavan puheenvuoron, eikä mitenkään lähtenyt viittaamaan huuteluihin sun muihin. Esimerkillisen käyttäytymisen taakse Marjamäki nostaa isomman kuvan.
– Aina pitää muistaa kunnioitus ja arvostus. Ilman vastustajaa ja ilman tuomareita tästä pelistä ei tule mitään. Meidän pitää muistaa myös se, että me edustetaan jääkiekkoa, joka on Suomen ykköslaji. Sen takia pitää myös muistaa, että miten me esiinnytään tuonne ulospäin. Meillä on ollut Kärpissä se toimintatapa, että me kunnioitetaan vastustajaa ja me pidetään siitä kiinni. Myös sen takia me ei lähdetä tämmöisiin keskusteluihin mukaan.
Tällä viikolla Tappara-vääntöjä varten rauhassa valmistautuneella Kärpillä TPS-sarjassa tuli omat vaikeudet vastaan, mitkä ovat kuitenkin opettaneet Marjamäen mukaan tulevaa varten.
– TPS antoi erittäin kovan vastuksen. Kokenut, meritoitunut ja aika kova joukkue pistettiin kesälomille. Pitää kuitenkin katsoa pelimäärää ja kokemusta ja miten paljon siihen joukkueeseen oli satsattu. Tuo oli juuri sellainen sarja, mitä me tarvittiin. Oli erilaisia vaiheita ja nähtiin, että mitä se voittamienn vaatii. Ja me kehityttiin sarjan aikana. Aina kun pelattiin vähän huonompi peli, niin pystyttiin aika paljon parantamaan seuraavaan. Siellä oli hyviä asioita, mutta myös sellaisia, mitkä muistuttavat siitä, mitä meidän pitää tehdä paremmin, jos mielitään menestyä.
Välieräsarja Kärppien ja Tapparan välillä alkaa perjantaina.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!