Kärpät etsinyt isoa teemaa TPS-sarjassa – ”Sitä me tässä opetellaan”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Lauantaina Kärppien ja TPS:n puolivälieräsarjassa ohjelmassa oli viides ottelu, johon lähdettiin lukemista 2-2.
Molemmat olivat voittaneet niin yhden koti- kuin vierasottelun ennen lauantaita.
Isossa kuvassa Kärpät on hallinnut kiekollisesti pelejä enemmän ja määrittänyt tahtia. Mutta tehokkuus ja pään puskeminen TPS:n tiiviiseen puolustamiseen ovat pitäneet TPS:ää leikissä mukana.
Torstain tappion jälkeen Kärpät laittoikin ketjujaan kovasti uusiksi lauantain kamppailua varten. Se tuotti tulosta, kun lauantain kamppailu päättyi oululaisjoukkueen hyväksi 5-2.
– Kyllä me kauttaaltaan pelattiin tähän kohti hyvä peli, mutta varmaan tuodaan taas maanantaille uusia jalkoja mukaan. Meillä on tapa ja malli pelata, mutta se kärsivällisyys vain… Vähän kun on nuorempaa kaveria tuossa hyökkäyksessä ja puolustuksessa mukana, niin välillä tuntuu vähän, ettei ihan tiedosteta tilannetta. Sitä me tässä vähän opetellaan ja sitä pitää paljon parantaa, Kärppien luotsi Lauri Marjamäki pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Omalta osaltaan suuri innokkuus meinasi kostautua ja osaltaan kostautui myös lauantaina, kun TPS nousi lyhyen hetken sisään kahden maalin takaa tasoihin.
– Hyökättiin jo vähän liiallisella innolla viidellä viittä vastaan ja sitten kun tuli neljällä neljää vastaan, niin ei kiinnostanut mikään muu kuin hyökkäyspeli. Pikkuisen meillä on sitä, että pitää oppia pelaamaan kärsivällisemmin ja paremmin tuollaisissa tilanteissa. Välillä me vähän kokeillaan kepillä kevätjäätä, Marjamäki myöntää.
– Yritettiin nyt pitää luistelutempoa yllä, saada pitkiä hyökkäyksiä ja sitä kautta maalipaikkoja. Sen suhteen mun mielestä onnistuttiin ihan hyvin suunnitelmassa. Toki oli siellä hetkiä, että olisi voinut vielä sitkeämmin pysyä kiekossa ja vielä pidempään rummuttaa, oululaisjoukkueen kultakypärä Sebastian Aho puolestaan mietti.
Ahon laittaminen keskelle ja toisen superlupauksen Jesse Puljujärven paluu olivat myös merkittävässä asemassa siinä, että Kärpät onnistui ottamaan lauantaina voiton.
– Jessellä oli varmasti kovasti näyttöhalua ja varmasti esimerkiksi alussa hänen omalla luistelupanooksellaan saatiin sinne TPS:n päähän hyökkäyksiä. Tuossa on hyvä pelata ja tykkään kyllä siinä (Mika) Pyörälän ja Puljujärven kanssa vetää. Molemmat ovat huippupelaajia, Aho kehaisee.
– Puljujärvi kun tuli takaisin, niin pääsi heti tuttuun ketjuun. Varmasti siinä ajateltiin myös sitä, Marjamäki sanoi taas siitä, miksi Aho laitettiin laiturin paikalta nyt keskelle.
Maanantaina Kärpillä on mahdollisuus edetä välieriin, mikäli se ottaa voiton Turussa.
– Tiedetään, että mitä siellä vaaditaan. Ei oltu viimeksi siellä niin hyviä, mitä pitäisi olla. Lähdetään valmistautumaan niin, että tiedetään minne mennään ja mitä mennään tekemään sinne, Marjamäki puhui lähtökohdista.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!