Ruotsalainen joukkue mukaan KHL:ään jo ensi kaudeksi? – ”Venäläiset haluavat”
Kuva: Ak Bars Kazan
Ruotsalaista joukkuetta on huhuttu KHL:ään monien vuosien ajan.
Tähän mennessä aikeet eivät ole konkretisoituneet, mutta nyt niin on tapahtumassa.
Skåne Sportsin mukaan KHL-seura saatetaan nähdä Malmössä jo ensi syksynä, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaisesti.
– Prosessi on käynnistynyt ja menossa. Olemme lähtettäneet papereita eteenpäin, kaavaillun seuran vastuuhenkilönä toimiva Anders Svensson sanoo ruotsalaislehdelle.
Asiat saattavat tapahtua jopa niin nopeasti, että seura on kehissä, kun kiekko tippuu jäähän ensi kauden alussa KHL:ssä.
– Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, joukkue saattaa olla valmis sarjan käynnistyessä syksyllä. Se on ainakin sitä, mitä venäläiset haluavat. He ovat valmiita tekemään yhteistyötä ja jopa helpottamaan asioita niin, että saisimme KHL-joukkueen jalkeille niin nopeasti kuin vain mahdollista, Svensson toteaa.
Malmössä pelaava SHL-seura Redhawks ei ole näillä näkymin kuitenkaan liittymässä KHL-projektiin.
Seuraan aiotaan värvätä Svenssonin mukaan pelaajia niin SHL:stä kuin Pohjois-Amerikasta.
– Paljon pelaajia tulisi varmasti AHL:stä, mutta olemme käyneet keskusteluja jo Ruotsissa pelaavien pelaajien kanssa myös.
Se, että hyväksyykö Ruotsin jääkiekkoliitto aikeet, onkin vielä toinen juttu. Aiemmin kanta on ollut hyvin jyrkkä (lue lisää).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!