Pyörittely jatkuu hallitsevan liigamestarin veskarikuvioissa – ”Näin se menee tässä bisneksessä”
OULU. Liigassa tällä hetkellä toisena olevan Kärppien maalivahtitilanne on ollut tapetilla jo tovin ajan, varsinkin sen jälkeen kun Iiro Tarkki ilmoitti jättävänsä seuran joulukuun loppuvaiheilla.
Tuoreeltaan Kärppiin on yhdistetty muun muassa Jussi Rynnästä, jonka perässä oululaisseura on Iltalehden mukaan.
Huhuihin ja kuvioihin Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho ei vielä sen suuremmin lähtenyt ottamaan kantaa.
– En yksittäisistä nimistä kommentoi mitään.
– Viimeistään 15.2. ovat kuviot selvillä. Ei tässä ole muuta vastausta antaa tällä hetkellä. Eletään päivä kerrallaan ja toivotaan, että saadaan asialle ratkaisu, Aho sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Ahon puheissa myös väläyteltiin tätä viikkoa päätösten osalta ajankohdaksi. Sunnuntaina lainalla Kärpissä olevan Sami Rajaniemen lainasopimus päättyy, joten siinä vaiheessa ainakin jotain tulee tapahtumaan.
– Ainahan nuo asiat ovat sillä tavalla, että me pystytään tekemään ratkaisuja. Mutta mitkä ne ratkaisut ovat, sitä en osaa nyt sanoa, Aho kommentoi.
Tilanne on täysin auki myös Rajaniemelle, joka on torjunut varsin mainiosti Kärppien maalilla lainapestinsä aikana.
Tuorein näyttö osaamisesta tuli torstaina, kun Rajaniemi koppasi SaiPan kaikki 31 laukausta ja torjui nollapelin Kärppien 1-0-voitossa.
– Joukkue puolusti todella hyvin ja siinä oli helppo pelata. Jätkät uhrautuivat sinne eteen ja mukavaa oli. En tiedä joutuiko tuossa hirveisiin urotöihin, koska ei mun mielestä SaiPa saanut silleen hirveästi mitään huippupaikkoja. Oli mulle helppoa, kun tuli kuitenkin kuteja, mutta ne tulivat reunoilta. Sieltä saakin ampua ja ne pitää sitten ottaa kiinni, Rajaniemi mietti illan ottelua omasta näkökulmastaan.
Ajasta ja pelaamisesta Oulussa Rajaniemi on nauttinut.
– Mulla on ollut täällä hienoa aikaa mitä olen ollut. Lahteen on kuitenkin sopimus ja en mää niistä stressaile. Meen sinne minne käsketään ja menen päivä kerrallaan. Ja nautin. Näin se menee tässä bisneksessä.
Onko keskusteluja käyty tulevasta?
– No eipä oikein ole. Elän hetkessä ja en jaksa murehtia. Ne keskustelevat mitä keskustelevat ja mää pelaan vaan.
– Toki ihminen määkin olen loppupeleissä ja onhan mulla muukin elämän jääkiekon ulkopuolella. Mutta en noihin voi vaikuttaa muuten kuin sillä miten pelaan. Ei sillä ole mitään väliä mitä mää ajattelen, ei tässä varmaan multa tulla kysymään, että mitä sää haluaisit tehdä.
Kärpät onkin selviytynyt maalivahtiruletista varsin hyvin urheilutoimenjohtajan Ahon mukaan.
– Ollaan tuossa ihan kärjen tuntumassa ja kaikki maalivahdit jotka tässä ovat olleet mukana, ovat mun mielestä ihan hyvin tuossa onnistuneet. Tietenkin Tarkin tilanne muutti aika paljon joulukuussa ja sen jälkeen on täytynyt elää sen kanssa.
– Mutta niin kuin tänään; Rajaniemeltä loistava peli. Ei olla kyllä siihen (maalivahtitilanteeseen) kaaduttu, Aho mietti.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa