CHL-finaaliin Kärpille Leijonista tuttu apu: ”Aina pieni erilaisuus on mukavaa”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Kärpät sai kokea niin hyviä kuin huonoja uutisia CHL-finaalin alla.
Puolustuksessa lauantaina paluun kaukaloihin tehnyt Joni Pitkänen ei pysty pelaamaan, mutta taas Leijonissa vasta debytoinut Markus Nutivaara on kehissä muutaman viikon tauon jälkeen.
Nutivaara olikin yhtä hymyä finaalipäivän aamujäillä.
– Olen odottanut tätä peliä koko ajan. Totta kai ja ilman muuta pelaan, kun vaan pystyy, Nutivaara sanoi paluusta kehiin SuomiKiekko-sivustolle.
Nutivaara, 21, on iskenyt tällä kaudella Kärppien paidassa Liigan puolella 42 otteluun tehot 5+15=20.
Kiekollisena puolustajana Nutivaaran rooli korostuu kovasti tiistaina, kun vastaan asettuu Frölunda, jolla pelityyli ei nojaa kovin paljoa keskialueen tiiviiseen sumputukseen. Vastaan asettuu hyvin eroavainen joukkue, jos vertaa siihen, millaista peliä yleisesti Liigassa nykypäivänä pelataan.
– Aina pieni erilaisuus on mukavaa. Sen tietää, että Frölunda tulee koko ajan päälle ja koittaa hyökätä nopeasti. Pääsee ehkä enemmän tuossa käyttämään omia vahvuuksia ja esimerkiksi luistelemaan paineen alta pois, Nutivaara miettii henkilökohtaiseltakin kannalta lähtökohtia illan otteluun.
Ylipäätänsä Nutivaara on innoissaan tulevasta haasteesta.
– Aina on mukava päästä pelaamaan ruotsalaisia vastaan. Nyt vielä se kun Frölundalle tiputtiin viime vuonna. Se tuo lisää henkeä tähän peliin.
– Tupa täynnä, kotona pelataan, ei voisi olla mahtavempaa iltaa tulla, Nutivaara fiilistelee.
Fyysinen kunto on Nutivaaran omien sanojen mukaan hyvä.
– Tässä on saanut latautua kaksi viikkoa ja nyt on kyllä virtaa täynnä. Hyvin on saanut treenattua ja pitäisi olla hyvässä iskussa illalla.
– Ja tähän vähän suunniteltiin, että paluu tulisi tässä, Nutivaara sanoi pelaamiseen liittyen.
Joukkueessa teillä on paljon voittamisen kulttuuria niin Liigasta kuin eri arvokisoista. Näkyykö se jotenkin tunnelmassa ja ylipäätänsä kopissa nyt ennen isoa peliä?
– Totta kai tuossa se kokemus auttaa. Mutta ainahan nämä finaalit jännittävät yhtä lailla. Kyllä tuo varmasti kuitenkin tuo etua, että siellä on voittamisen kulttuuria, mutta on Frölundakin kokenut joukkue. Ei tuohon pidä nojata kuitenkaan liikaa.
Silti helmikuussa pelattava merkittävä ottelu tuo omanlaisen mausteensa kiekkokauteen.
– Liigan pudotuspeleissä ollaan sitten jo sen verran rikki. Nyt on vielä virtaa jäljellä ja varmasti kovavauhtinen peli tulossa, Nutivaara ennakoi.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?