Olli Juolevi kasvaa NHL-pelaajaksi tähtitehtaassa – ”Sinne ei oteta mitään turisteja”
Nuorten Leijonien riveissä maailmanmestaruuden voittanut ja nuorten MM-turnauksen All Stars –kentälliseen valittu 17-vuotias puolustaja Olli Juolevi on henkilökohtaisen kehityksensä kannalta kullanarvoisessa paikassa. Juolevi pelaa OHL:ssä ja sen kruununjalokivessä London Knightsissa. Seurasta on ponnistanut lukuisia nykyään NHL-tähdiksi luokiteltavia pelaajia, kuten Corey Perry, Patrick Kane ja Rick Nash. Suomalaisittain seura on tuttu Pittsburghissa NHL:ää pelaavan Olli Määtän varhaisemmilta vaiheilta.
– Se on hyvä paikka, jos haluaa miettiä NHL-uraa. Valmentajilla on tietotaitoa, ja he ovat valmentaneet montaa NHL-pelaajaa. He osaavat neuvoa. Siellä valmennetaan nimenomaan NHL:ää varten. Suomessa ajatellaan niin, että pelaajana kehitytään. Londonissa halutaan, että meistä tulee NHL-pelaajia ja että olemme valmiita siihen, Juolevi kertoo SuomiKiekko-sivustolle.
OHL:ssä pelaa Suomen mestarijoukkueesta muitakin pelaajia. Julius Nättinen (Barrie Colts), Vili Saarijärvi (Flint Firebirds) ja Juho Lammikko (Kingston Frontenacs) kehittävät itseään myös OHL-seuroissa. Erona yllä mainitulla kolmikolla ja Juolevilla on siinä, vuonna 1998 syntynyt Juolevi on varauskelpoinen NHL:ään vasta ensi kesänä, kun Nättinen, Saarijärvi ja Lammikko ovat jo varattuja. Nättinen on Anaheimin, Saarijärvi Detroitin ja Lammikko Floridan mies.
Knightsiin hyväksyminen on ollut Juoleville kuin lottovoitto, joka on toki pitänyt ansaita jo Suomessa pelatessa omalla tekemisellä.
– Pitää olla hyvä pelaaja, että pääsee sinne. Ei sinne oteta mitään turisteja. Organisaatio tavoittelee joka vuosi mestaruutta. Ketä tahansa ei voi sinne ottaa. Siellä pitää sitten näyttää, että osaat ja olet valmis tekemään paljon töitä. Sitä kautta siellä saa arvostusta. Se on ehkä isoin asia, Juolevi sanoo.
Jokerien kasvatti palaa Kanadaan sunnuntaina, ja sen jälkeen koittaa arki. Matka kohti uutta mestaruustaistelua alkaa.
– Totta kai. Nyt takaisin sinne ja sitä (mestaruus) tavoitellaan. Siellä on turha hakea vain play off –paikkaa. Meillä on niin hyvä joukkue, että haluamme voittaa, maailmanmestari päättää.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!