Kimmo Timonen on ehtinyt pyöriä otsikoissa myös NHL-uran päättymisen jälkeen. Kummastusta herätti aluksi, ettei uransa Stanley Cup-juhliin päättänytta Leijona-pakkia kutsutta Linnan juhliin. Tämän jälkeen yllätti, ettei herraa noteraattu mitenkään Suomen urheilugaalassa. Timonen otti itse kantaa asioihin tuoreella blogitekstillään. – En voi väittää, ettenkö olisi ottanut kutsua itsenäisyyspäivänjuhliin tai jotakin tunnustusta gaalassa vastaan mielelläni, kokenut pakki kirjoitti. – Ei ole minun asiani arvioida muiden tekemiä päätöksiä, mutta harmikseni huomasin, että arvostukseni on aika pientä suomalaisten päättäjien silmissä. Itse asiassa minua ja uraani arvostetaan enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa. Timonen kirjoittaa tekstissä muutenkin paljon kunnioituksesta. – Halusin pitää huolta siitä, että kunnioitan joukkuetovereita ja peliä ja yritin huolehtia myös siitä, että muut joukkueessa toimivat samoin. Sain kunnian pelata Leijona-paidassa pitkään ja maajoukkuepeleillä oli valtava merkitys urani kannalta. Samalla pakki epäilee, että on itsekin vaikuttanut siihen, ettei ole saanut uran jälkeen paljoa huomiota. – Uskon, että huomionosoituksitta jääminen on myös omaa syytäni. Olen aina pyrkinyt pitämään matalaa profiilia pelihommien ulkopuolella. En ole halunnut olla näkyvästi esillä iltapäivä- tai naistenlehdissä. – Varmasti osaltaan asioihin vaikuttaa sekin, että olen kotoisin Kuopiosta. Suomalaispäättäjien silmissä savolaispoika on helpompi ohittaa kuin Etelä-Suomessa kasvanut, Timonen kiteytti.

LUE MYÖS: