Teemu Selänne vitsaili paidanjäädytystilaisuudessa: ”Pitäiskö pelata vielä yksi vuosi”
HELSINKI. Keskiviikkona Hartwall Arenalla juhlistettiin Teemu Selännettä, kun hänen numerolla kahdeksan varustettu maajoukkuepaita jäädytettiin ja nousi katsoon.
Paidanjäädytystilaisuudessa paikalla oli niin Selänteen perhettä, valmentajia kuin myös pelaajia. Pelaajista tilaisuudessa mukana olivat Kimmo Timonen, Teppo Numminen, Ville Peltonen ja Janne Niinimaa.
Tilaisuuden avasi pian Jääkiekkoliiton puheenjohtajan pestin jättävä Kalervo Kummola.
– Saavutukseksi tiedetään, mutta yksi asia mikä ei ole tullut esille on 30 vuotta Leijonien paidassa, mikä on Suomen ennätys. Sitä on lähes mahdotonta rikkoa, Kummola avasi.
Kummola heitti myös pienen piikin Selänteen viimeisiin vuosiin NHL:ssä, jolloin kohtelu Anaheim Ducksissa oli hieman kyseenalaista.
– Päätit näyttää vielä kerran Anaheimin valmentajalle, mikä olet miehiäsi, Kummola piikitteli.
Selänne itse puolestaan antoi myös Kummolan suuntaan pientä vitsiä omassa puheenvuorossaan.
– 30 vuotta on pitkä aika Leijonissa ja paljon ovat asiat muuttuneet. Paitsi että Kale on edelleen pomo täällä, Selänne nauratti täyttä Hartwall Arenaa.
Selänne myös avasi huumorilla tilaisuuden.
– Pukuhuoneessa tuli kylmät väreet, kun katsoi tuota muisteluvideota. Siinä mietti, että pitäisikö pelata vielä yksi vuosi, Selänne letkautti.
Selänne jakoi kovat kiitokset niin perheelle, tukijoilleen, pelitovereilleen kuin niin Kummolalle ja maajoukkuevalmentajilleen.
Erityisesti Selänne nosti esille Sotshin olympialaiset vuonna 2014.
– Erkalle (Westerlund) erityiset kiitokset. Silloin oli vaikea kausi alla ja hän uskoi vielä vanhaan mieheen. Sotshissa sitten näytettiin.
Loppuun Selänne muisti vielä faneja.
– Olette olleet ihan uskomattomia. Se kaikki huomio, minkä olen teiltä saanut, en unohda sitä ikinä. Toivottavasti olen antanut teille yhtä paljon entä te olette antaneet mulle.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!