Patrik Laine iloitsi maalistaan: ”Itseluottamus ei ole ainakaan pohjilla”
Kuva: Juha Tamminen
Nuorten Leijonien Patrik Laine läväytti USA:n verkkoon maalin Suomen viimeisessä harjoitusottelussa ennen MM-kisoja. Maali tuli nuorukaiselle tunnusomaisella tulisella laukauksella.
– Olihan se aika iso juttu, että sain tehtyä maalin viimeisessä pelissä ennen kisoja. Itseluottamus on nyt aika lailla tapissa, tai ei se pohjilla ainakaan ole. Oli kiva tehdä, ja tuosta on hyvä jatkaa, Laine myhäili SuomiKiekko-sivuston haastattelussa ottelun jälkeen.
Suomi lähtee kuitenkin kahden tappion jäljiltä turnaukseen, sillä Sveitsi ja USA olivat Suomea parempia kahdessa pelissä.
– Se ei ole ideaali tilanne, mutta peleissä oli hyvääkin, vaikka hävisimme molemmat. Saimme oppia, että niin sanottuja huonompia maita vastaan ei kannata lähteä takki auki. Pitää lähteä pelaamaan alusta asti.
Mitä hyviä asioita tarkoitat?
– Paransimme puolustamista tässä pelissä. Vastustaja oli parempi kuin eilisessä pelissä, ja pystyimme puolustamaan suht koht hyvin. Se oli varmaankin isoin yksittäinen asia.
– Tiukkaa turnausta odotetaan. Meillä ei ole kuoleman lohko, mutta sielläkin on kovia joukkueita ja kovia pelejä. Kovatasoista lätkää on odotettavissa, Laine sanoi.
Nuorten MM-turnaus alkaa tapaninpäivänä. Suomen avausvastustaja on Valko-Venäjä.
Panu Markkanen, Lahti
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa