Nuoret Leijonat kampesi tähtien johdolla ohi – maalivahti vaihtui mysteerisesti
Kuva: Juha Tamminen
LAHTI. Nuorilla Leijonilla tiistaina menossa on viimeinen valmistava harjoitusottelu ennen tapaninpäivänä alkavia kotikisoja.
Avauserässä mukana oli melkoista paitasähellystä, kun molemmat joukkueet olivat varautuneet sinisillä paidoilla peliin. Näin Suomi joutui pelaamaan Pelicansin A-nuorten lainapaidoilla avauserän.
Siinä USA meni myös johtoon Christian Dvorakin maalilla.
Toisessa erässä kotijoukkue Suomi sai käyttöön siniset paidat, kun jenkit olivat saaneet Vierumäellä olleet valkoiset paidat.
Samalla myös Suomi meni ottelussa edelle, kun asialla olivat ”isot tähdet”.
Ensin alivoimalla Sebastian Aho karkasi läpi ja iski irtokiekosta Suomen tasoihin.
Hetkeä myöhemmin Ahon syötöstä Patrik Laine esitteli terävää kutia ja vei Suomen johtoon.
Erän puolessa välissä Suomi vaihtoi maalivahtia, mikä jätti hieman kysymysmerkkejä ilmoille.
Suomen maalilla aloittanut Kaapo Kähkönen oli saanut iskun vasta ja poistui hetkeä myöhemmin vaihtoaition puolelle.
Tilalle asteli Emil Larmi. Vaihto tapahtui kuitenkin ottelun puolessa välissä, joten kyseessä saattoi olla myös täysin suunniteltu ratkaisu.
Nuoret Leijonat aloittaa kotikisansa tapaninpäivänä ottelulla Valko-Venäjää vastaan.
Ilari Savonen, Lahti
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa