HIFK-luotsi hurjasta murskatappiosta: ”Siitä se sitten lähti”
Kuva: Ilari Isotalo
OULU. HIFK koki lauantaina todella hurjan murskatappion, kun Kärpät takoi sen verkkoon peräti kahdeksan maalia Oulussa.
Loppulukemat olivatkin Kärppien hyväksi 8-2.
Ottelun jälkeen HIFK:n leirissä oltiinkin hyvin niukkasanaisia ja pettyneitä. Kärpät muun muassa rokotti armotta ylivoimalla ja teki jo siinä ratkaisua iltaan.
– Huono alivoima ja oli siellä muun muassa pari kyseenalaista jäähyä. Toki Kärpät oli nälkäinen, mutta pienellä ryhmällä oltiin liikenteessä ja heikko esitys tämä oli, HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
– Tiedettiin kyllä jo edellisen kamppailun tuloksen myötä, että Kärpät tulee hanakasti tähän. Eivät nyt mitenkään kovin erikoisen hanakasti tulleet, mutta sitten saivat maalin ja siitä se sitten lähti, Törmänen jatkoi.
HIFK oli voittanut vasta Kärpät kotonaan peräti lukemin 5-1. Nyt peli kuitenkin kääntyi aivan toiseen suuntaan.
Mutta kertoivatko lukemat myös isoista tasoeroista tänään?
– No mitäpä sillä on väliä, häviät tai voitat. Ei niillä lukemilla ole merkitystä. Merkitys on siinä, että tuleeko pisteitä vai ei.
HIFK lähti otteluun hyvin siipirikkoisena ja se koki kolhuja myös kampppailun aikana. Hyökkääjä Henri Tamminen sai luistimen vaarallisesti kasvoihinsa, mutta mistään hyvin vakavasta ei ole kuitenkaan kyse.
– Luistin tuli leukaan, mutta pääsee lähtemään meidän mukaan (Helsinkiin), Törmänen kertoi.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!