Alisuorittaneen NHL-ennakkosuosikin GM ripitti: ”Pitivät harjoittelua vapaaehtoisena”
NHL:ssä Anaheim Ducks kuului kauteen lähdettäessä isojen ennakkosuosikkien joukkoon.
Ducks on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin kärkijoukkueita.
Se on alasuorittanut pahasti. Tällä hetkellä se on esimerkiksi koko NHL:ssä pisteissä toiseksi viimeisenä, kun takana on vain Columbus Blue Jackets.
– Meillä oli liikaa sellaisia pelaajia, jotka pitivät harjoittelua vapaaehtoisena viime kauden jälkeen. Se oli iso syy heikon startin takana, Ducksin GM Bob Murray avautui O.C. Registerin haastattelussa.
– Monen hyvin vahvan runkosarjan jälkeen olemme yhtäkkiä ailahtelevaisia ja vaikeuksissa. Osa ei ole selkeästi valmistautunut haasteisiin, Murray jatkoi.
Yksi kritiikin kohde on varmasti joukkueen kapteeni Ryan Getzlaf, joka on tässä vaiheessa onnistunut tekemään vain yhden maalin, senkin tyhjiin.
Ducksin onneksi sen divisioonassa taso ei tällä hetkellä päätä huimaan kärjessä olevan Los Angeles Kingsin jälkeen ja esimerkiksi pudotuspelihaaveet ovat yhä varsin hyvin voimissaan. Pudotuspelipaikassa Pacific-divisioonassa kiinni on esimerkiksi Vancouver Canucks, jolla on vain viisi pistettä Ducksia enemmän tällä hetkellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!