Tapparan maalilta tuttu Karjala-turnauksesta: ”Jos vetää vihkoon niin vetää vihkoon”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Torstaina liikkeelle lähtee A-maajoukkuetasolla kauden avajaistapahtuma, kun ohjelmassa on Karjala-turnaus.
Sinne Leijonien valmennusjohto on kasannut pitkälti joukkueen, jossa on alkukaudesta onnistuneita pelaajia eri sarjojen puolelta.
Maalivahtiosastoa miehittävät tamperelaiset, sillä mukana ovat Juha Metsola ja Harri Säteri, jotka molemmat pelaavat tällä hetkellä KHL:ssä.
Näistä Metsola on tullut viime vuosien aikana hyvin tutuksi Tapparan maalilla, missä hän ehti torjua kirvesrinnat kolmesti putkeen finaaleihin asti.
Nyt alkukausi on taittunut hyvin, hyvin kaukana Tampereesta, aina Venäjän itäisimmissä kolkissa Habarovskissa asti, missä Metsola torjuu Amurin tolppien välissä.
Hyppäys välillä Suomeen ja kotimaisemiin maistui todella hyvältä tähän kohti syksyä ja alkutalvea.
– Tämä on todella hienoa. Sai olla kolme päivää kotona Tampereella perheen kanssa, mikä oli todella tärkeää. Kyllähän tuossa ikävä perhettä tulee, kun he ovat olleet täällä Suomessa. Nyt he onneksi lentävät turnauksen jälkeen mun kanssa Habarovskiin, Metsola kertaili tunnelmia ennen turnauksen alkua SuomiKiekko-sivustolle.
– Oli kiva nähdä niitä ja totta kai myös täällä turnauksessa näkee tuttuja äijiä ja hyviä kavereita. Pääsee vähän värjäilee ja heittämään tarinaa Suomeksi, niin onhan se hienoa, Metsola tunnelmoi.
Yksi Metsolan hyvistä kavereista löytyy maalivahtiosastolta, sillä Metsola ja Säteri ovat tunteet toisensa jo pidemmän aikaa.
Mitään hirveän veristä kilpailutilannetta ei olekaan nyt turnauksessa päällä.
– Totta kai aina sellainen kilpailutilanne on maalivahdeilla, mutta en mä usko, että tässä mitään erityistä on. Uskon, että molemmat saavat oman pelinsä ja molemmat saavat oman mahdollisuutensa näyttää.
– Enemmän se on kuitenkin sitä, että tuetaan ja tsempataan toisiamme kuin sitä, että vain kilpailtaisiin, Metsola käy läpi.
Karjala-turnauksen yhteydessä puhutaan paljon jo kevään MM-kisoista ja sinne annettavista näytöistä.
Metsolalla MM-kisat eivät ole mitenkään hirveän koskettava juttu tässä vaiheessa.
– Ei se oikeastaan ole mulle oikein mikään tavoite ne MM-kisat, enkä ole ikinä miettinytkään sitä oikein. Valmentajat katsovat, että ketä he sinne haluavat ottaa. Koitetaan nyt pelata hyvä ja ehjä kausi tässä ja antaa sellaisia näyttöjä täällä, että heilläkin jäisi hyvä fiilis siitä.
– Mutta en mä ala asettamaan mitenkään tavoitteeksi sitä, että siellä pitäisi olla.
Rauhallisesti Metsola suhtautuu myös Karjala-turnaukseen ja sen lopulta arvokkaaseen näyttöpaikkaan.
Positiivisuus edellä.
– Totta kai. Eihän mulla tässä mitään hävittävää ole. Jos vetää vihkoon niin sitten vetää vihkoon, ei siinä mitään kummempaa ole. Pelkkiä mahdollisuuksia nämä ovat mun mielestä.
Metsola myös aloittaa hyvin todennäköisesti Leijonien maalilla, kun torstaina vastassa on Venäjä. Ottelu alkaa kello 18.30.
Lisää Metsolan ajatuksia muutoksesta Tampereelta KHL:ään luvassa myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?