Liigaseuran 10 pelin otanta huolestuttavan heikko – ”typerät” virheet toivat ongelmia
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Pirteästi kautensa aloittanut SaiPa on ollut viime aikoina varsinkin tuloksellisesti vaikeuksissa.
Tai jos ei vaikeuksissa, niin tappioita on tippunut liian paljon. Huolestuttavan paljon.
Sellainen tuli taas, kun maanantaina SaiPalla ohjelmassa oli vierasottelu Oulussa Kärppiä vastaan.
Julius Junttilan hattutemppu varmisti Kärpille 3-1-voiton.
– Kyllähän Kärpät antoi kovan vastuksen ja ovat sarjan kuumin joukkue tällä hetkellä. Todella rutinoitunut joukkue ja todella rutinoitunut esitys heiltä, SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen antoi kunniaa.
– He rankaisivat silloin kun me tehtiin virheitä ja tekivät sitten niistä paikoista kovalla prosentilla maaleja. Ja sitten kun he puolustavat hyvin, niin ei me oikein saatu tarpeeksi painetta ja pystytty pelaamaan tarpeeksi kiekkoa maalille, Tirkkonen jatkoi tappion syiden käsittelyä.
– Pienet marginaalit ja tuommoinen joukkue käyttää ne hyväkseen, tämän kauden jälkeen SaiPan päävalmentajatehtävät jättävä Tirkkonen summasi.
Tappiot, mitä SaiPalla oli alla, näkyivät vastustajan päävalmentajan Lauri Marjamäen mielestä kovastikin illan ottelussa.
– SaiPa löi kaiken likoon ja siinä mielessä arvostankin tätä voittoa, koska vastus oli kova. Muutama tappio kun on alla, niin silloin sieltä tulee tuollainen nälkäinen joukkue vastaan.
– Mutta me pystyttiin operoimaan heidän paineen alla ja kun saatiin omaa hyökkäyspeliä paremmaksi, niin se vei myös meidät voittoon tänään, Marjamäki näki.
Vaikka sinänsä rakenteellisesti SaiPan pelistä ei löytynyt ongelmia, tuli vaikeuksia Tirkkosen mukaan tyhmien virheiden kautta.
– Esimerkiski ensimmäinen erä oli meiltä hyvä ja tultiin ylipäätänsä rohkeasti peliin. Uskallettiin haastaa hyvin, mitä tehtiin koko pelin ajan. Mutta sitten toisessa erässä tehtiin kaksi selkeää virhettä ja Kärpät pääsi niiden kautta kahden maalin johtoon. Ja jos he siihen pääsevät, niin kyllähän he osaavat siinä sitten pelata.
– Toki kavennus antoi meille kipinää ja kolmannessakin erässä saatiin vielä joitain paikkoja luotua, mutta sitten typerä virhe vaihdon yhteydessä, mistä Kärpät pääsi rankaisemaan. Siitä sitten helähti, Tirkkonen harmitteli.
SaiPa on tällä hetkellä Liigassa sijalla yhdeksän. 20 ottelusta se on kerännyt kokoon 30 pistettä.
Kärpät puolestaan nousi illan voitolla sarjakärkeen.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!