Leijonien parhaimmistoon lukeutunut: ”Pystyi itselle todistamaan”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Alkukaudella varsin vahvasti Liigassa ja Tapparan paidassa esiintynyt Kristian Kuusela oli varsin hyvin esillä myös Karjala-turnauksen puolella, kun hän oli Leijonien paras maalintekijä.
Se titteli tuli haltuun kahdella osumalla, joista toinen syntyi sunnuntain Ruotsi-ottelussa.
Siitä käteen kuitenkin jäi jotain muuta kuin toivottu lopputulos.
– Kaveri oli tuon verran parempi, mutta kyllä se harmittaa joka kerta tappion jälkeen ihan yhtä lailla, Kuusela tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.
Kuusela sai pistettyä vielä pientä jännitystä kamppailun loppupuolelle, mutta 8,5 sekuntia ennen kolmannen erän loppua tullut osuma tuli turhan myöhään.
– Kyllä siinä oli sitä ennen paikkoja tehdä, mutta ei vain pystytty. Vähän oli sellaista eteen-takaisin menoa tuossa pelissä, toki molemmat pelasivat ihan hyvää lätkää, Kuusela näki Ruotsin 3-2-voittoon päättyneen kamppailun jälkeen.
Osumaansa 32-vuotias laituri sai todella komean syötön toiselta hyvin vahvasti kautensa Liigassa aloittaneelta hyökkääjältä Toni Koivistolta.
– Vaikea muistaa, että onko ihan hetkeen tullut tuollaista. Ei ainakaan tänä vuonna ollut vielä tuollaista missä olisi saanut laittaa ihan tyhjiin. Hieno syöttö kyllä oli.
Kuuselan, Tomi Sallisen ja Tommi Huhtalan ketju oli Leijonien parhaimmistoa. Siinä Kuusela sai irti sen antimen, mitä hän hakikin.
– Pystyi itselle todistamaan sen, että pystyy pelaamaan tällä tasolla. Kolme kovaa peliä neljään päivään ja pystyi pärjämään niin, että sai jatkettua sitä oman pelin pelaamista myös tällä tasolla.
Pelit Kuuselalla jatkuvat seurajoukkueen puolella hyvin nopeasti, kun tiistaina Tapparalla tiedossa on CHL:n pudotuspeliottelu.
Onko se hyvä vai huono juttu, ettei väliin tule oikein yhtään hengähdystaukoa?
– Noo.. ihan hyvä, että rytmi pysyy yllä. Siinä tulee sitten ensi viikon jälkeen taukoa, niin siinä ehtii sitten levähtää, Kuusela näkee.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!