Kommentti: NHL:n hollantilaispelaajassa on potentiaalia
Daniel Sprong syntyi Amsterdamissa 17. maaliskuuta vuonna 1997. Sprongin omien sanojen mukaan hän aloitti jääkiekon pelaamisen 5-vuotiaana syntymäkaupungissaan. Hän pelasi jo tuolloin itseään peräti 7-8 vuotta vanhempia vastaan.
Kun Daniel oli 7-vuotias, hänen perheensä muutti Kanadan Quebeciin, jotta Daniel voisi pelata jääkiekkoa. Hän pelasi tuolloin Deux-Rivesin juniorijoukkueessa. Sprongilla on myös Kanadan kansalaisuus.
Charlottetown Islanders -niminen GMJHL-joukkue varasi Sprongin keväällä 2013 ensimmäisellä kierroksella 13. pelaajana. Hän pelasi Islandersin joukkueessa kaudella 2013-2014, ja hänen tehonsa tuolla kaudella oli 67 ottelussa 30+38. Näillä tehoilla irtosi joukkueen maali- ja syöttöpörssin voitto. Myös kevään 2014 playoffseissa hän oli hyvässä vireessä tehden 4 ottelussa 4 maalia ja sai 1 maalisyötön.
Kevään 2015 NHL-draftissa Pittsburgh Penguins varasi Daniel Sprongin ensimmäisenä alankomaalaispelaajana NHL:n historiassa. Varaus tehtiin toisella kierroksella 46. pelaajana.
Sprongin pelin suurimpia vahvuuksia ovat luistelu, luovuus ja maalintekotaito. Hänen täytyy kuitenkin vielä kehittyä lähes kaikilla osa-alueilla. Daniel laukoo oikealta.
Tällä kaudella Sprong on pelannut Pittsburgh Penguinsin riveissä 14 ottelua ja tehnyt niissä 2 maalia. Miehen uran avausmaali syntyi Ottawa Senatorsia vastaan 15.10.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka hyväksi pelaajaksi Sprong pystyy kehittymään NHL:ssä ensimmäisellä kaudellaan Penguinsin joukkueessa.
Markus Leskinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen yläkoululainen. Hän toimi TET-harjoittelijana SuomiKiekko-sivuston toimituksessa syksyllä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä