HIFK teki sopimuksen Mestis-hyökkääjän kanssa

Helsingin IFK on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Tomi Tuomiston kanssa. Tuomisto kävi syksyllä kokeilemassa Tapparassa, mutta pelipaikka ei tuolloin auennut kirvesrinnoissa. 25-vuotias Tuomisto pelasi viime kautena Kiekko-Vantaassa, josta hän siirtyi lokakuussa lainasopimuksella IFK:hon. Tuomisto on pelannut kuusi ottelua Liigassa ja tehnyt niissä tehot 1+2.
– Todella hieno juttu ja varsinkin se, että sopimus on IFK:n kanssa. Iso juttu minulle henkilökohtaisesti, Tuomisto kommentoi sopimustaan SuomiKiekko-sivustolle.
Tuomisto pelasi uransa ensimmäisen liigaottelun 21. lokakuuta Kouvolassa ja teki heti voittomaalin.
– Olen päässyt hyvin peliin ja joukkueeseen mukaan. Myös valmennuksen kanssa hommat ovat toimineet hyvin.
Nurmijärven Kurran kasvatti on pelannut Mestiksessä 65 ottelua ja tehnyt niissä 56 tehopistettä. Isokokoinen pelaaja pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa.
– Pyrin olemaan suoraviivainen ja liikuttamaan kiekkoa. Hyökkäyspäässä pystyn pelaamaan oikeastaan paikkaa kun paikkaa, Tuomisto arvioi omia vahvuuksiaan.
HIFK on sarjassa tällä hetkellä neljäntenä. Tuomiston tavoitteet loppukauteen ovat selvät.
– Joukkuena tavoitteena ovat kärkisijat. Henkilökohtaisesti haluan pelata mahdollisimman monta peliä ja olla kokoonpanossa. Tavoitteena on tehdä pisteitä ja sitä kautta auttaa joukkuetta.
Joonatan Hakala, Helsinki
Twitter: @JoonatanHakala
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!