Nuorten MM-kisat kiinnostavat Suomessa – kotikisoihin myyty jo yli 70 000 lippua

Lipunmyynti vuoden vaihteessa Helsingissä pelattaviin jääkiekon Nuorten MM-kisoihin kiihtyy kisojen lähestyessä.
Yli 70 000 myytyä pääsylippua kertovat, että MM-kisat kiinnostavat. Suomalaisten lisäksi ulkomaiset kisaturistit haluavat varmistaa paikkansa kisakatsomossa.
– Kovin kysyntä kohdistuu odotetusti finaalipäivään. Finaalin osalta paikkoja on jäljellä vielä yläkatsomossa, mutta parhaat paikat niin ylä- kuin alakatsomosta on tällä hetkellä varattu loppuun, pääsihteeri Timo Bäckman kertoo.
– Kansainvälisistä kiintiöistä vapautunee vielä lippuja myyntiin myös alakatsomon paraatipaikoille, mutta yhtä kaikki finaalipäivän liput kannattaa ostaa nopeasti, jos haluaa nähdä mitalipelit paikan päällä.
Finaalin ohella Suomen pelipäivät Hartwall Arenalla kiinnostavat erityisesti kotimaista yleisöä.
– Jukka Jalosen valmentamat Nuoret Leijonat kiinnostavat, joukkueessa nähtäneen kotimaiselle yleisölle Liiga-kaukaloista tuttuja nimiä joita halutaan tulla kannustamaan paikan päälle. Kisat pelataan koulujen loma-aikaan, mikä mahdollistaa kisamatkat ympäri Suomen oman perheen tai joukkueen kanssa, Bäckman sanoo.
Helsingin Jäähallissa pelattavaan Kanadan, USAn ja Ruotsin tähdittämään alkusarjan toiseen lohkoon on lippuja ostettu erityisesti kanadalaisten matkatoimistojen toimesta.
– Ottelut täyttyvät tasaiseen tahtiin kummassakin hallissa. Porukalla kisamatkaa suunnittelevien on syytä olla pian liikkeellä, vierekkäisiä paikkoja ei välttämättä voida tarjota enää viime hetkellä, Bäckman muistuttaa.
- Lähde: NHL-maalitykin kauppaaminen lähestyy – näihin seuroihin hän voisi siirtyä
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Chicago sorvasi 8 miljoonan jatkosopimuksen ykköspistemiehensä kanssa
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- Entinen NHL-pelaaja floppasi HIFK:ssa – uusi seura selvillä!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- NHL-tähdet kertovat, ketkä ovat sarjan parhaat hiillostajat: ”Menee henkilökohtaisuuksiin, se sattuu”
- Venäläishankinnan jättikohu ei säikäyttänyt Jarmo Kekäläistä: ”Amerikassa on hyvä asia, että…”
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- Superlupaus Connor Bedard kertoo mielipiteensä Chicagosta: ”Jos he valitsevat minut…”
- NHL:ssä jysähti jättidiili – yli 60 miljoonaa dollaria!
- Tshekkijärkäle ei kelvannut Mestikseen – pelaa nyt Stanley Cup -finaaleissa
- IS: Jori Lehterä loikkasi Tapparasta HIFK:n riveihin – kertoo nyt miksi: ”Se oli siinä”
- HIFK näytti muskelia pelaajamarkkinoilla – julkaisi nipun kovia sopimuksia
- Ura Ruotsissa saa jatkoa – Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kovapalkkainen NHL-tähti vaatii kauppaamista pois!
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!