NHL-seuran kallis suomalaiskaksikko aloittanut vahvasti – ”Loistava työkalu”
Dallas Starsin maalivahtien peluutus on ollut onnistunutta.
Stars lähti tähän kauteen kahden ykkösvahdin voimin. Kari Lehtosen viime kausi ei ollut onnistunein, joten seura päätti hankkia hänelle kovan kirittäjän eli Antti Niemen.
Tilastojen valossa NHL:n kallein veskarikaksikko on aloittanut hyvin. Niemen torjuntaprosentti on 93,0 ja Lehtosen 92,0. Molemmat ovat torjuneet kolme ottelua. Niemi on hävinnyt yhden pelin, kun taas Lehtonen on voittanut kaikki ottelunsa.
– En vieläkään tiedä kuinka tämä tulee toimimaan. Nyt kehitys on hyvää. Toivottavasti voin pitää heidät molemmat aktiivisena ja vireessä. Jos kesken otteluruuhkan voi vaihtaa maalille toisen kaverin, niin se on mahtava työkalu, Starsin päävalmentaja Lindy Ruff sanoo Dallas Morning Newsille.
Kumpikin suomalaisista on tottunut olemaan ykköstorjuja NHL:ssä, mutta nyt peliminuutteja ei ole luvassa yhtä paljoa. Viiden viimeisen kauden aikana Lehtonen on torjunut kaudessa keskimäärin 63,8 ottelua ja Niemi 65,2.
Nyt pudotusta saattaa tulla parikymmentä ottelua.
– Kun sitä ajattelee, niin muutos on iso. Tämä on erilainen vuosi, Lehtonen sanoo.
Kokeneet vahdit ovat joutuneet uuteen tilanteeseen.
– Jos et pelaa pitkään aikaan, niin on enemmän energiaa ja aikaa tehdä töitä. Me molemmat haluamme olla parempia. Jos auttaa, että pelaa vähemmän ja harjoittelee enemmän, niin sitten haluamme sitä, Niemi kokee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa