HIFK:n tehotykki ennen ratkaisevaa CHL-peliä: ”Luo sellaisen lumipalloefektin”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on vetänyt viimeisimmissä otteluissa erittäin hyvin ja ylipäätänsä syksyyn on tullut vähän tappioita.
Enemmän vaikeuksia on ollut CHL:ssä, missä HIFK selvisi nipin napin jatkoon.
Siellä se on kuitenkin tällä hetkellä johdossa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, kun vastassa on sveitsiläisjoukkue Davos.
Ensimmäisessä osaottelussa HIFK vei voiton lukemin 2-1.
Toiseen kamppailuun HIFK pääsee lähtemään iso voitto allaan, kun se päihitti lauantaina Kärpät vierasottelussa Oulussa.
Se antoi hyvän lähtökohdan tiistain CHL-ratkaisupeliä ajatellen.
– Totta kai se on aina parempi voittopelin jälkeen lähteä seuraavaa peliä kohti. Positiiviset asiat luovat aina positiivista fillistä, sellaisen lumipalloefektin, Liigassa HIFK:n tehokkain pelaaja tähän mennessä ollut Juuso Puustinen sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Tiedetään kyllä minkälainen joukkue Davos on. Tulee olemaan varmasti kova peli siellä tiistaina ja mielenkiinnolla odotamme sitä.
Ketjuna Puustisen, Corey Elkinsin ja Mika Partasen peli on kulkenut viime aikoina erittäin hyvin.
Sitä Puustinen myös hehkuttaa.
– Ollaan löydetty keinot tehdä maaleja ja ollaan löydetty keinot pitää puolustuspää puhtaana. Olen kyllä iloinen siitä, että miten ollaan kenttänä pelattu, Puustinen käy läpi.
Tiistaina HIFK:lle kuitenkin asettuu huomattavasti erilainen haaste vastaan kuin mitä liigajoukkueet tarjoavat.
Mutta miten haaste muuttuu pelaajan näkökulmasta, kun tiiviisti viisikkopuolustukseen nojaavat liigajoukkueet muuttuvat aivan toisella tavalla pelaavaan sveitsiläisjoukkueeseen?
– Se on hyvä kysymys. Kyllä siellä tietenkin aina tietyt lainalaisuudet pysyvät kentän ja joukkueen pelissä, mutta sitten pystytään vähän modifoimaan sitä peliä vastustajan mukaan. Se on kyllä ihan totta, että nuo keskieurooppalaiset joukkueet pelaavat aika erilaista lätkää entä täällä Suomessa.
– Mutta vaihtelu virkistää, Puustinen tuumaa.
Jatkoon etenee kahden ottelun paremmalla yhteismaalilukemalla.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!