Liigakierroksen nostot: TPS:ltä dramaattinen nousu – SaiPalle voitto kärkikamppailusta
Perjantaina liigassa pelattiin useampi mielenkiintoinen kohtaaminen, kun muun muassa Tampereella vastakkain olivat Tappara ja TPS, Lappeenrannassa taas kärkiottelussa kohtasivat SaiPa ja Kärpät.
Tampereella nähtiin paljon draamaa, sillä Tappara näytti etenevän voittoon, mutta mitä vielä. Ajassa 58:52 Tero Koskiranta toi TPS:n tasoihin ja vain 27 sekuntia ennen kolmannen erän loppua Tomi Kallio iski vierailijat johtoon.
Loppulukemat olivatkin täten TPS:lle 3-2.
Lappeenrannassa kärkiottelussa Kärppiä vastaan SaiPa onnistui nousemaan voittoon, kun rankkareilla peli kääntyi sille lukemien oltua 4-3 SaiPalle. Voittomaalikilpailussa ainoana onnistujana kunnostautui Chad Rau, joka osui myös varsinaisella peliajalla.
Kärppien puolella kahden maalin iltaa vietti Lasse Kukkonen.
Raumalla Lukko sai mieluisia uutisia, kun Ville Vahalahti pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa. Vahalahti oli alustamassa yhtä osumaa, kun Lukko vei ottelun Pelicansia vastaan nimiinsä lukemin 4-1.
Vasta Pelicansiin siirtynyt Niko Hovinen pääsi myös nopeasti kehiin, kun hänet vaihdettiin kolmannessa erässä tolppien väliin Sami Rajaniemen tilalle.
Jyväskylässä JYP sai vieraakseen HPK:n, joka oli käynyt jo kriisipalaveria edellisen tappionsa jälkeen. HPK:n alkukausi on ollut huono, mutta nyt sille tuli hieman petrausta, kun mukaan tarttui vierasvoitto. Loppulukemat merkattiin HPK:n eduksi 6-3.
Kolmen tehopisteen iltaa Jyväskylässä vietti HPK:n Vojtek Polak, joka napautti tehot 2+1.
Perjantain kierroksen lopputulokset:
JYP-HPK 3-6
Lukko-Pelicans 4-1
SaiPa-Kärpät 4-3 rl.
Tappara-TPS 2-3
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!