Liiga-hyökkääjä muistelee karua diagnoosia: ”Se oli pysäyttävä hetki”
Kuva: Juha Tamminen
Ässien hyökkääjä Matti Kuparinen sai toukokuun lopulla epämiellyttäviä uutisia.
Tuolloin pelaajan jalasta diagnosoitiin veritulppa. Se oli shokeeraava tieto.
– No kyllä se oli pysäyttävä hetki. Ei ollut ensimmäisenä mielessä, että se on veritulppa, ajattelin että olisiko joku repeämä tai kramppi, Kuparinen muisteli SuomiKiekko-sivustolle Liigan avaustilaisuudessa Helsingissä.
Alkujärkytyksen jälkeen Kuparisen katse suuntautui nopeasti kuntoutukseen.
– Sitten juteltiin lääkäreiden ja fysioterapeuttien kanssa ja sai aikataulun selville, alkoi se henkinen prosessi että lähdetään eteenpäin. Nyt ollaan sillä tiellä ja jatketaan sitä suunnitelmaa kohti joulukuuta, Kuparinen selventää.
Kuparinen pystyy tekemään jääharjoituksia ja pitämään peruskuntoa yllä.
– Aika lailla kaikkea saa tehdä, kunhan ei ota kontaktia ja satu. Pystyn luistelemaan ja nostamaan sykettä. Olen päässyt olemaan jätkien matkassa ja se on iso apu tässä prosessissa, Kuparinen kertoo.
Tämän hetken ennusteen mukaan Kuparista voi odotella tositoimiin joulukuussa. Siihen asti hän pyrkii olemaan joukkueen apuna katsomosta käsin.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa