KooKoolle voitto harjoituspelissä oli henkisesti iso juttu – ”Vähän maalihanoja auki”
KooKoon harjoituspelisesonki kohti Liigaa alkoi synkästi, kun SaiPalta ja JYPiltä tuli kuonoon heti kättelyssä 6-0.
Kuinka tärkeää on, että varsinainen kausi lähtee liikkeelle paremmin, kouvolalaisten kapteeni Ari Vallin?
– On se tärkeää. Kaikki pisteet ovat samanarvoisia, otti ne sitten keväällä tai syksyllä, mutta kaikki on meille alussa kotiinpäin. Kyllä me halutaan olla alusta asti pelin päällä ja taistella voitosta joka ilta, 37-vuotias Vallin totesi tiistaina SuomiKiekko-sivustolle.
SaiPan ja JYPin antamien oppituntien jälkeen tappioita tuli vielä neljä peräkkäin, kunnes voittotili aukesi 3-0-voitolla SaiPaa vastaan.
– Kahden ekan pelin jälkeen treenipelit ovat kuitenkin menneet ihan hyvin. Vaikka ollaan hävittykin pelejä niin ollaan oltu voitonsyrjässä kiinni. Ja viimeisessä pelissä saatiin jo voitto ja vähän maalihanoja auki. Se oli itseluottamuksen kannalta tärkeä juttu.
Liigakiekon paluu Kouvolaan näkyy Vallinin mukaan jossain määrin myös katukuvassa.
– Treenipeleissäkin on käynyt ihan hyvin väkeä, ja halliin on valmistumassa hienot aitiot. Fanit ovat varmasti yhtä innokkaita Liigan alkuun kuin me pelaajatkin.
KooKoo kohtaa vielä perjantaina Pelicansin. Liigan se starttaa SaiPan vieraana seuraavana perjantaina eli 11. syyskuuta.
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa