Kesän kohuhankinta NHL:ssä pudotti useamman kilon painoaan kesän aikana
NHL:n kesän suurimmassa ja kohutuimmassa kaupassa mukana ollut Phil Kessel on selkeästi tosissaan valmistautumassa ensimmäiseen kauteen uuden seuran Pittsburgh Penguinsin riveissä.
Kessel osallistui kesän aikana entisen NHL-pelaajan Gary Robertsin johtamaan ohjelmaan ja ryhmään, jossa mukana on ollut muun muassa aiempina vuosina Tampa Bay Lightningin supertähti Steven Stamkos.
Oli sitten syy siinä tai jossain muussa, niin joka tapauksessa Kessel on tiputtanut painoaan TSN:n toimittajan Darren Dregerin mukaan 13 paunaa eli noin kuutisen kiloa kesän aikana.
Kesseliä on haukuttu vuosien saatossa lihavaksi ja laiskaksi sun muuksi, vaikka samalla hän on osoittanut taitonsa erittäin vaarallisena maalintekijänä.
Ensi kaudella Kesselillä on joka tapauksessa mielenkiintoisia vaiheita edessä, sillä vierelle on asettumassa sen tason pelintekijää, että saattaa kiekko tulla aika kivasti lapaan, nimittäin Kessel ollaan lyömässä NHL-supertähden Sidney Crosbyn kanssa samaan ketjuun.
Näin kaavaili Penguinsin päävalmentaja Mike Johnston.
NHL:ssä harjoitusleirit lähestyvät kovaa vauhtia. Runkosarja starttaa puolestaan ensi kuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?