Jukka Jalonen ei voinut kieltäytyä Jokereiden tarjouksesta – ”Loistava mahdollisuus”
Kuva: Ilari Isotalo
Nuorten Leijonien pääkäskijä Jukka Jalonen palaa seuravalmentajaksi kuluvan kauden päätteeksi.
Jokerit tiedotti torstaina Jalosen päävalmentajasopimuksesta. Jalonen hyppää helsinkiläispoppoon puikkoihin kausiksi 2016-2018 (uutinen).
52-vuotiaalla Jalosella on jo entuudestaan kokemusta KHL:stä. Jalonen nimitettiin Pietarin SKA:n pääluotsiksi kesken kauden 2012-13 ja työ jatkui aina seuraavan kauden loppuun asti. Ensimmäisenä keväänä SKA eteni läntisen konferenssin finaaleihin, toisena välieriin.
Jalonen on innoissaan Jokereiden tarjoamasta haasteesta.
– Jokerit on loistava mahdollisuus päästä takaisin huippuseuravalmennuksen pariin. Kyseessä on paras suomalainen seurajoukkue ja paras eurooppalainen sarja. Valmentajana ei voi muuta toivoa, Jalonen perustelee Jokereiden verkkosivuilla.
Jalonen kuitenkin muistuttaa, että tällä hetkellä keskittyminen on täysin Nuorissa Leijonissa ja vuodenvaihteessa pidettävissä MM-kotikisoissa.
– Nyt fokus on kuitenkin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa ja MM-kisoihin valmistautumisessa. Tietysti pystymme taustalla myös rakentamaan tulevaa kautta Jari Kurrin ja Janne Vuorisen kanssa. Tärkeintä on kuitenkin omalta osaltani nyt työ Pikkuleijonissa, Jalonen toteaa.
Päävalmentajana Jalonen on voittanut yhden SM-kullan ja neljä -pronssia. A-maajoukkueesa Jalonen johdatti Leijonat MM-kultaan 2011 sekä vuotta aiemmin olympiapronssille Vancouverissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?