Ville Husso on aloittanut Liigan todella vahvasti. Hän on sementoinut asemansa HIFK:n ykkösmaalivahtina torjuttuaan joukkueelle kolme voittoa pelaamissaan kolmessa ottelussa. Lukon HIFK voitti voittolaukauksilla, joten IFK on ottanut Husson pelaamista otteluista kahdeksan pistettä.

– Yksi piste on jäänyt saamatta, mutta on syytä olla tyytyväinen. Myös joukkueella on lähtenyt hyvin. Peli myös näyttää siltä, että se kulkee. Pelissä on hyviä juttuja ja se, mitä on harjoiteltu, myös näkyy pelissä. Olemme hyvällä mallilla, Husso kertoili SuomiKiekko-sivustolle IFK:n aamuharjoitusten jälkeen.

Ovatko onnistumiset tulleet enemmän henkilökohtaisella tasolla vai onko kyse hyvästä joukkueen puolustamisesta?

– Meille ei ole tullut hirveästi vetoja. Olen myös ottanut tärkeitä koppeja, mutta puolustuspelaamisemme on niin hyvää, että maalimme eteen ei tulla helposti, ja siellä on vain makuupaikkoja. On ollut kivaa ja helppoa pelata, Husso sanoo.

Kevyesti tilastojen kärkeen

Husso on avauskierrosten jälkeen korkealla myös tilastoissa. Miehen torjuntaprosentti on Liigan paras (94,20%), ja ottelukohtaisesti päästettyjen maalien keskiarvokin on Hussolla sarjan pienin (1,30)

– Hyvältähän nuo kuulostavat. 1,3 maalia on hyvä lukema. Jos päästää alle kaksi maalia pelissä, niin silloin yleensä voittaa. Näin olemme puhuneet LundellinJannenkin” (maalivahtivalmentaja) kanssa. On helppoa pelata, kun ei mieti tulosta. Olen ollut pelissä mukana niin hyvin, ettei helppoja maaleja mene, Husso kertaa.

Husso juttelee syksystään varsin leppoisaan tyyliin. Selkänojana on tällä hetkellä hyvä itseluottamus, joka on perua kesän kovasta uurastuksesta. Kommentti kaventuneista kasvoista saa aikaan hyväntuulisen naurahduksen.

– Se pitää kyllä paikkansa. Tein kesällä isoja valintoja ja otin isoja harppauksia. Otin personal trainerin, jonka kanssa harjoittelin. Granlundin veljekset, Leo Komarov ja Julius Honka treenaavat myös hänen kanssaan. Minulla oli toki hieman enemmän veskarijuttuja. Hän auttoi minua ruokavalion kanssa. Se laitettiin kuntoon, ja kymmenen kiloa painoa lähti! Se on aika iso apu ja pelaaminen on helpompaa kuin viime keväänä.

Oletko tällä hetkellä lunastanut paikan HIFK:n ykkösmaalivahtina?

– Meillä on kova kamppailu, eikä mitään tule ilmaiseksi. Tilanne potkii molempia persuksille, ja menemme Kevinin (Lankinen) kanssa eteenpäin koko ajan. Lundell tuo meille jatkuvasti lisämaustetta treenaamiseen. Meillä on hyvä kolmikko.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen