Päihdeongelmista kärsinyt ex-liigatähti hyppää pelaajavalmentajaksi

Päihdeongelmien osalta otsikoissa kuluneen vuoden aikana pyörinyt Marko Jantunen tekee hyppäyksen pelaajavalmentajaksi.
Jantunen liittyy kakkosdivisioonassa pelaavan HC Giantsin pelaajavalmentajaksi 44-vuotiaana. Jantunen toimii seuran kakkosvalmentajana ja aikoo pelata ensi kaudella joukkueen mukana.
– Viisi vuotta tässä meni. Nyt on tullut aika ja halu palta sen pariin mitä osaan ja mitä rakastan, Jantunen sanoo seuran tiedotteessa.
Viime syksynä Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Jantusen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 15 eri rikoksesta.
Nyt häntä yritetään saada takaisin ”oikealle tielle”.
– Tällä muutaman eri tahon yhteisprojektilla on tarkoitus saada ”Jarna” takaisin elämän syrjään kiinni. Jarna on jo liian pitkään ollut kuin huutolaispoika, jolla ei ole ollut edes yhteiskunnan sosiaalitukia turvanaan, HC Giantsin urheilujohtaja Kari Mäkitalo kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.
Jantunen lopetti pelaajauransa kauteen 2009-2010, jolloin hän edusti Pelicansia. Urallaan liigatähtenä tutuksi Jantunen vieraili myös Pohjois-Amerikassa, missä hän viiletti NHL-seura Calgary Flamesin paidassa kolmessa ottelussa.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Connor McDavidin jatkosopimusneuvottelut: uutta tietoa
- Mikko Rantanen ja muut tähdet töihin! Tuore Stars-valmentaja: iso pelitapamuutos
- Jokerit-hyökkääjä päätti uransa 21-vuotiaana – paljastaa nyt syyn IL:lle
- KooKoo turnausvoittoon Lappeenrannassa – finaalissa täystyrmäys
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella
- Florida Panthersille kirvelevä takaisku
- Vancouverin supertähti vaihtamassa maisemaa? Lähde: tästä kaikki nyt riippuu
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella