NHL-kaksikko kävi yhteislomalla – molemmat joutuivat kaupatuksi
Amerikkalaiset NHL-pelaajat Kyle Palmieri ja Jeremy Morin päättivät lähteä kesäloman kunniaksi käymään lomamatkalla Irlannissa.
Matkasta tuli varmasti unohtumaton, sillä Palmieri kertoi The Recordille heränneensä viime viikon lauantaina kaksikon hotellihuoneessa ja nähneensä, että hänen huonekaverinsa Morin selasi täyttä päätä puhelintaan.
Morin kertoi pysäyttävän uutisen: Palmieri oli kaupattu Anaheim Ducksista New Jerseyyn.
– Sängyt olivat lähekkäin ja hänen puhelimensa valo herätti minut. Hän sanoi, että ”hei, sinut on kaupattu New Jerseyyn”. En uskonut häntä ensin, Palmieri kertoi.
Ducks ja Devils pääsivät sopuun kaupasta ensimmäisen kierroksen aikana, mutta virallista siitä ei tullut kuin vasta lauantaina, kun myös Palmieri oli saanut tiedon kaupasta.
Tarinan käänteet eivät kuitenkaan lopu tähän, sillä myös Morin joutui kaupatuksi. Columbus Blue Jackets kauppasi Morinin Chicagoon tämän viikon tiistaina osana seitsemän pelaajan vaihtokauppaa.
The Recordin uutinen ei kuitenkaan kerro sitä, oliko kaksikko yhä Irlannissa Morinin kaupan aikaan.
Tämä NHL-kaksikko on selvästi viettänyt mielenkiintoiset viime päivät.
LUE MYÖS:
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!