Jokereiden täsmähankinta uudesta haasteesta: ”Erittäin hyvä mahdollisuus”
Tulevan kauden Jokereissa kiekkoileva Brandon Kozun on täynnä motivaatiota.
Kozun pelasi vielä viime kaudella Pohjois-Amerikassa. Syyskausi meni piloille loukkaantumisen vuoksi, mutta lopulta Toronto Maple Leafsin paidassa otteluita kertyi 20 ja farmiliiga AHL:n puolella 23.
Nyt 25-vuotias laituri janoaa uutta alkua.
– Itselleni on tärkeää päästä pelaamaan jälleen kunnolla jääkiekkoa. Viime vuosina olen pelannut eri ketjuissa ja rooleissa, minuutitkin ovat vaihdelleet. Haluan palata kehityksen tielle, pelata paljon ja auttaa joukkuetta, Kozun kertoo videohaastattelussa Jokereiden verkkosivuilla.
Siirtyminen Eurooppaan ei ollut mikään itsestäänselvyys.
– Se oli ehdottomasti vaikea päätös. Tämä on iso elämänmuutos itselleni ja perheelleni. Loppujen lopuksi tämä oli kuitenkin erittäin hyvä mahdollisuus kehittyä ja yrittää voittaa otteluita, Kozun alleviivaa.
Pienikokoinen laitahyökkääjä on tehnyt mukavia tehoja AHL:ssä, mutta lopullinen murtautuminen NHL:ään on jäänyt vielä tekemättä. Kozun ei halua nyt pohtia taalaliigaa.
– Yritän pysyä hetkessä. Tällä hetkellä ajattelen vain kehittymistä joka päivä ja haluan tulla hallille valmiina tekemään töitä. En ajattele liian pitkälle, Kozun painottaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?