Tämä NHL-seura voitti kilpailun Ruotsissa hurmanneesta hyökkääjästä
Ruotsissa viime kaudella kovaa jälkeä tehnyt jenkkihyökkääjä Derek Ryan on valinnut uuden seuran itselleen matkatessaan takaisin Pohjois-Amerikkaan.
Ryanin itselleen nappasi hieman yllätyksenä Carolina Hurricanes, joka julkisti Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä tehneensä 28-vuotiaan sentterin kanssa yhden vuoden ja kahden suunnan sopimuksen.
Ennakolta Ryanin uudeksi osoitteeksi kaavailtiin Colorado Avalanchea, mutta kelkka kääntyikin toisaalle.
– Derek on taitava peliä tekevä sentteri. Hän on kulkenut hieman epänormaalin reitin, mutta hän on aisannut mahdollisuuden pelata ammattilaisen Pohjois-Amerikassa hyvien Euroopassa vietettyjen vuosien jälkeen. Olemme innoissamme siitä, että hän valitsi meidän organisaatiomme osoitteeksi, Hurricanesin GM Ron Francis sanoi seuran tiedotteessa.
Ryan edusti viime kaudella SHL:ssä Örebrota, jossa hän iski 55 ottelussa tehot 15+45=60. Se riitti myös runkosarjassa SHL:n pistepörssin voittoon.
Hurricanesissa Ryanilla edessä on tutun valmentajan alaisuudessa pelaaminen, sillä aikanaan WHL:ssä Spokane Chiefsissä kahden kauden aikana hänen päävalmentajanaan toimi tällä hetkellä Hurricanesia valmentava Bill Peters.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!