Pelicans nappasi NHL:stä tutun hyökkääjän – ”Kokonaisvaltainen pelaaja”
Pelicans ilmoitti vahvistaneensa rivejään mielenkiintoisella vahvistuksella.
Joukkueen valmennus paljasti Ryan Potulnyn vahvistavan seuran rivejä ensi kaudella.
– Hän on meille tuttu mies. Tuli toisena vuotena Omskiin vahvistamaan joukkuetta. Harmittavasti vain loukkaantui kesken harjoitusleirin ja sopimus purettiin, päävalmentaja Petri Matikainen avasi.
– Pidän kovasti hänestä ja varsinkin hänen johtajan ominaisuuksistaan. Tuo meille varmasti vielä ilon hetkiä.
Lopulta pelejä ei ehtinyt tulla KHL:ssä yhtään. Potulny muistetaan NHL:stä Philadelphian, Edmontonin ja Chicagon riveistä. Pelejä maailman ykkösliigassa on kertynyt yhteensä 126.
Viime kausi sujui AHL:ssä Hartford Wolf Packin riveissä, missä alle tuli vain 25 peliä tehoin 2+3. Se ei kerro kuitenkaan koko kuvaa hyökkääjästä, joka iski parhaalla NHL-kaudellaan 15 maalia ja 32 pistettä.
– Pystyy pelaamaan kumpaakin suuntaan pelata peliä. Pystyy tekemään maaleja, mutta on myös muuten kokonaisvaltainen pelaaja.
– Hän hakee nyt uutta tulemista uralleen. Viime kaudet ovat olleet vaikeita, mutta nyt ilmassa on oikeat ennusmerkit – uskon, että me pystymme auttamaan häntä urallaan ja hän pystyy auttamaan meitä, Matikainen kiteytti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?