Nuorten SM-liigaan tehtiin erikoinen tuomaripäätös
Suomen Jääkiekkoliiton hallitus on erotuomarivaliokunnan esityksestä päättänyt, että NSML eli Nuorten SM-liiga viehelletään kaudella 2015-2016 kolmen tuomarin järjestelmällä.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että jatkossa otteluissa on vain yksi päätuomari nykyisen kahden sijaan. Linjaus on erikoisempi kotimaisten niin sanottujen isompien sarjojen kohdalla.
Jääkiekkoliiton tiedotteessa julkaistiin myös perusteet päätökselle:
1. Pelien painopiste siirtymässä viikolta viikonloppuun – tuomarimäärän riittäminen
2. Lisää joukkueita – tuomarimäärän riittäminen
3. Koulutuksen ja johtamisen ”pakon” kautta laadukkaampia päätuomareita jatkoon
4. Liigassa ja Mestiksessä viheltävien vaativien tukipelien mahdollistaminen
5. Määrällisesti pienempi tuomaririnki huippusarjoissa – lisää laatua kentälle
6. Lisää vaativuutta linjatuomareille ottelussa – laadukkaampia linjatuomareita jatkossa
Tiedotteessa perustelut ovat julkaisseet erotuomaripäällikkö Jere Lahti ja erotuomarikouluttaja sekä huippusarjapäällikkö Harri Ahola.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”