Mestis-nousija hankki kolme uutta vahvistusta
Kuva: Ilari Isotalo
Ensi kaudeksi Mestikseen nouseva Kokkolan Hermes on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta.
Seura ilmoitti tehneensä yksivuotiset pelaajasopimukset hyökkääjien Niklas Appelgren ja Matti Kivisilta sekä maalivahti Tuomas Saarelan kanssa.
Kolmikosta Kivisillan sopimuksessa on kuukauden koeaika.
Appelgren saapuu Kokkolaan Kouvolasta ja KooKoon riveistä, missä hän ehti kiekkoilla kausina 2010-2013 ja 2014-2015 yhteensä 109 runkosarjaottelun ajan tehoin 8+11=19. KooKoo-kausiensa välissä luotettava puolustava hyökkääjä pelasi yhden kauden Suomi-sarjassa Ketterän hyökkäyskalustossa.
– Appelgren murtautui viime vuonna KooKoon kivikovaan nippuun ja kantoi isoa vastuuta alivoimalla. Tulee hakemaan lisää vastuuta Kokkolaan ja ottamaan seuraavaa steppiä, niin fyysisesti kuin pelillisestikin, Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula kertoo kokkolalaisseuran tiedotteessa.
Saarela torjui viime kaudella Suomi-sarjassa RoKin maalilla, ja hän oli sarjan eniten pelannut maalivahti ja torjuntaprosentilla mitattuna sarjan paras maalivahti. Hän muodostaa Hermeksen maalivahtikaksikon yhdessä Richard Ullbergin kanssa.
– Saarela täydentää meidän maalivahtiduon, ja näin ollen saadaan hyvää kilpailua aikaiseksi. Kaksi eri tyylin maalivahtia, joilla on molemmilla kova halu kehittyä ja mennä eteenpäin urallaan.
Kivisilta on pelannut neljä edellistä kautta Suomi-sarjassa seuroinaan JHT, Raahe-Kiekko ja RJK. Hän oli viime kaudella JHT:n paras pistemies.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!