Legendaariselta hyökkääjältä melkoiset kehut Blackhawksin tähtipakille: ”Paras sitten Bobby Orrin”
Chicago Blackhawksin riveissä tähtipakkia Duncan Keithiä on hehkutettu paljon kevään pudotuspelien aikana, sillä hän on ollut todella isossa roolissa kun Blackhawks on edennyt Stanley Cup -finaaleihin asti.
Myös ensimmäisessä finaalissa Keith oli esillä, kun hän muun muassa alusti näppärästi Teuvo Teräväisen tekemän tasoitusmaalin, minkä jälkeen nopeasti Blackhawks myös meni 2-1-johtoon ja samalla ensimmäisen finaalin voittoon.
Keith on noussut matkan varrella jopa isoimmaksi suosikiksi voittamaan Conn Smythe Trophyn eli pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle annettavan pystin.
Jos asiasta kysyisi legendaariselta kanadalaishyökkääjältä Phil Espositolta, voisi valinta mennä hyvinkin Keithin suuntaan.
Esposito nimittäin antoi Sirius XMNHL:n haastattelussa melkoiset kehut Keithille.
– Hän on paras puolustaja sitten Bobby Orrin, Esposito täräytti.
Kehu on melkoinen, sillä hyvin legendaarisen Orrin jälkeen NHL:ssä on riittänyt paljon hyviä puolustajia. Keith on valittu NHL:n parhaaksi puolustajaksi tähän mennessä kahdesti urallaan.
Esposito pelasi urallaan useamman kauden samassa kentällisessä Orrin kanssa voittaen muun muassa kahdesti Stanley Cupin Bruinsissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?