Tuore KooKoo-vahti muistelee happamana lainapestiä seurassa: ”Auton ikkuna rikottiin ja läppäri varastettiin”
Ilveksessä viimeksi pelannut Juha Järvenpää, 25, on yksi ensi kaudeksi Liigaan nousseen KooKoon profiilihankinnoista. Seurahan tiedotti äskettäin kerralla yli 20 pelaajan sopimuksista.
Järvenpää kommentoi tuoreeltaan KooKoon nykyistä ryhmää.
– Nimilistaa kun katselin, niin kaikki ovat enemmän tai vähemmän tuttuja. Mukana on entisiä joukkuekavereita tai olen ainakin pelannut heitä vastaan. Hyvännäköinen nippu, Järvenpää kommentoi KooKoon videohaastattelussa.
Järvenpää on ollut seurassa kahdesti aiemminkin lyhyiksi jääneillä lainasopimuksilla. Ensimmäisen pestin maku varsinkin jäi happamaksi, mutta syyt löytyivät kaukalon ulkopuolisista tapahtumista.
– Ekalta keikalta kaudelta 2009-20010 saldona oli varastettu läppäri ja rikottu auton ikkuna. Oli vähän kylmä painella ensimmäisiltä lomilta takaisin inttiin. Muuten hauska kahden pelin mittainen keikka täällä.
– Oli tarkoitus olla loppukausi täällä, se oli viimeinen junnuvuoteni. Mutta lopulta juttu kariutui. Toinen jaksokin (2013-2014) loppui lyhyeen kuin paikat hajosi, piti silloinkin olla täällä loppukauden.
Järvenpää asettaa itse kovat tavoitteet ryhmälle avauskaudeksi.
– Itse laskeskelin, etten ole koskaan jäänyt plaoyffien ulkopuolelle, en junnuissa tai aikuisten tasolla. Se on ainakin oma minimitavoitteeni kaudelle!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?