Anna kakkua, anna sakkoa! Kyseinen lause tuli aikanaan tutuksi silloin Kiekko-Vantaan päävalmentajana toimineelta Harri Aholalta, joka poltti päreensä Mestiksessä tuomaritoimintaan Kajaanissa.

Nyt sakkoa tärähti oikein kunnolla Pohjois-Amerikassa arvostetussa Memorial Cupissa, missä Quebec Rempartsin päävalmentaja ja GM Philippe Boucher päätti kommentoida tuomaritoimintaa kovin sanoin.

Boucher kohdisti kritiikkinsä QMJL-liigan tuomaripäällikköön Richard Trottieriin, jonka ei pitäisi Boucherin mukaan laittaa enää Rempartsin ottelussa tuominutta tuomaria Olivier Gouinia heidän otteluihin viheltämään.

Kritiikillä ja avautumisella Boucher viittasi siihen, että Gouinin on tuomaroinnut hyvin pahasti hänen valmentamaansa joukkuetta vastaan jo aiemmin ennen turnaustakin QMJL-liigan finaalissa, missä Gouinin oli muun muassa viheltänyt kyseenalaisen jäähyn toisessa jatkoerässä ratkaisevassa seitsemännessä pelissä. Samainen meno oli jatkunut Boucherin mukaan myös tuoreimmassa tapauksessa, minkä jälkeen hän päätti muraista aiheen esille.

Tästä juniorisarjojen kattojärjestö CHL ei paljoa ilahtanut ja täräytti Rempartsin ja Boucherin suuntaan 10 000 dollarin sakon.

Se toki ei hirveästi varakkaalle seuralle kukkarossa tunnu, sillä Remparts siirtyy ensi kaudella pelaamaan yhteensä 400 miljoonaa dollaria maksaneelle Videotron Centeriin.

Memorial Cupissa mukana on Kanadan eri juniorisarjojen parhaat joukkueet.