Leijonat pelaa parhaillaan Venäjää vastaan MM-kisojen alkulohkon päätöspelissä ja tilanne on kolmannessa erässä 1-1-lukemissa. Ottelun suurin puheenaihe on ollut Leo Komarovin suihkukomennus avauserässä. Ottelun ruotsalaiserotuomari pähkäili pitkään tapausta ja antoi lopulta suomalaiselle 5+20 minuutin jäähyn polvitaklauksesta kun vastustaja piteli lähinnä käteään. Tuomarin kädettömyys ei saanut synninpäästöä edes miehen kotimaassa Ruotsissa. – Komarovin pelirangaistus on suuri skandaali. Se ei ollut minkäälaisen rangaistuksen arvoinen teko. Tämä on sairasta, Aftonbladetin liveseurannassa kirjoitettiin. – Kyseessä on sama tuomari, jonka mukaan venäläispelaajan [leuan murtanut] taklaus suomalaishyökkääjän päähän viime vuonna oli puhdas. Taklauksesta annettiin silloin kolmen pelin pelikielto jälkikäteen. Suomi kesti viiden minuutin alivoiman ja nousi toisessa erässä tasoihin Aleksander Barkovin maalilla.

LUE MYÖS: