Pitääkö Leijonien olla huolissaan ylivoiman suhteen? – ”Aletaan saamaan tulosta”
Kuva: Juha Tamminen
OSTRAVA. Leijonien osalta MM-turnauksessa eteen tuli ensimmäinen voitto sunnuntaina, kun Tanska kaatui lukemin 3-0.
Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen piti erityisen paljon siitä, miten pelaajisto vastasi huutoon perjantain USA-ottelun murskatappion jälkeen (lue lisää).
Tanska-otteluun ketjuihin valmennusjohto teki yhden muutoksen, kun Leo Komarov tuli Teemu Hartikaisen tilalle. Myös ylivoimassa oli tapahtunut yksi merkittävä muutos, kun USA-ottelussa vahvasti esiintynyt Joonas Kemppainen oli nostettu ykkösylivoimalla maalin eteen.
Kemppaisen myötä Leijonat sai ylipäätänsä pyörityksiä nopeasti aikaiseksi kärppäsentterin loistavan aloitustaidon myötä, mutta paljon muutakin tuli tarjolle.
– Näen, että Kemppaisen tuonti siihen (Petri) Kontiolan ketjuun toi sellaisen oikean palasen siihen. Me tarvitaan sinne maalivahdin eteen isoja äijiä ja uskon, että molemmista ylivoimista aletaan saamaan tulosta. Pitää vain olla kärsivällinen, Leijonaluotsi Jalonen mietti muutoksista ja ylivoimista.
Tuloksellisesti kuitenkaan maaleja ei ole tullut vielä.
– Jos me ei luotaisi paikkoja, niin sitten olisin huolissani. Mutta me luodaan niitä paljon, niin siksi en ole huolissani. Molemmat ylivoimaketjut pystyvät siihen, Jalonen tuumasi.
Tanska-ottelu tarjosi Leijonien kanssa paljon hyvää tarjolle. Selkeitä terävöittämiskohtia seuraavaa, nopeasti eteen jo maanantaina tulevaa Norja-peliä ajatellen ei Jalosen mukaan tullut nopeasti mieleen.
– Ei siellä ole kyllä hirveästi sellaista. Mutta tietenkin pitää yöllä vielä tämä peli katsoa, että löytyykö sieltä sellaisia asioita, mitä pystytään vielä säätämään paremmaksi.
– Nopeasti tulee kyllä tuo seuraava peli vastaan ja täytyy olla viisas tuon seuraavan pelin kanssa.
Kokoonpanoasioiden suhteen Jalonen ei osannut sanoa vielä mitään sen suhteen, että onko edessä muutoksia.
Norjan tullessa vastaan Jalonen uskoo haasteen kovenevan Tanskaan verrattuna.
– Oltiin lauantaina valmennusjohdon kanssa katsomassa heidän peliä ja meillä on infoa heistä ihan tarpeeksi. Selvästi fyysisempi joukkue on kuin mitä nyt oli vastassa ja heidän kärki on selvästi kyllä terävämpi, jos katsoo sitä joukkuetta isommassa kuvassa.
Leijonien ja Norjan ottelu alkaa Suomen aikaan maanantaina kello 21:15.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?