Leijonien pelaajisto vastasi huutoon mainiosti – ”Siellä oli erittäin paljon hyvää”
Kuva: Ilari Isotalo
OSTRAVA. Perjantaina USA:lle kärsityn murskatappion jälkeen Leijonat onnistui tekemään suoraan sanoen kasvojen pesun, kun se otti sunnuntain Tanska-ottelusta mukaansa voiton lukemien oltua sen hyväksi 3-0.
USA-ottelussa ensimmäinen puolikas pelistä oli vahvaa Leijonilta, mutta sen jälkeen mentiin USA:n käsikirjoituksen mukaan.
Lauantaina välipäivänä haetut asiat korjasivat nopeasti suorittamista ja näkyivät tulostaululla.
– Eikä mua edes se avauspeli huolettanut, kun pelattiin siinä hyvin puoli peliä. Pystyttiin välipäivänä tarkentamaan muutamia asioita ja niinhän täällä turnauksessa pitääkin edetä. Pitää pystyä parantamaan niitä asioita mitkä edellisessä pelissä jäivät vajaiksi. Tänään mun mielestä niissä asioissa, mitä pelaajilta pyydettiin, oltiin ihan ytimessä, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen mietti.
Lauantaina välipäivän harjoituksissa teemana oli hyvin vahvasti suorahyökkäämispelissä suoraviivaisuus ja maalille ajaminen.
– Kolme suorahyökkäysmaalia tuli nyt. Se viesti lauantaina oli ihan se, mikä näkyi harjoituksissa jäälläkin. Meidän piti suoraviivaistaa peliä ja ennen kaikkea mennä sinne kolmeen metriin missä alkoi nyt tapahtua. Siksi sitä kiitosta pelaajille tästä annan, että he toteuttivat juuri sitä mitä haettiin ja noita asioita sitten saatiin nyt paremmaksi, Jalonen kehaisi.
– Ja toki se, että kuinka paljon esimerkiksi blokattiin laukauksia, niin olihan siellä sitä taisteluilmettä. Ja oli siellä erittäin paljon hyvää kyllä nyt, Jalonen jatkoi.
Yksi iso petraaja perjantain USA-peliin verrattuna oli Pekka Rinne, joka nappasi nollapelin 16 torjunnalla. Sinne Jalonen myös ohjasi suorat kehut.
– Alussa ja lopussa molemmissa Tanskalla oli 3-4 huippupaikkaa ja kyllä ”Peksi” nousi omalle tasolleen.
– Hän on ollut niin rento ja hän tietää, että missä menee. Kyllähän tuon tason veskareilla on se kyky, että he eivät jää noihin kielteisiin asioihin kiinni. Ja siinä sarjassa, missä hänkin pelaa, niin ei voikaan jäädä kiinni. Pelejä tulee kuitenkin liukuhihnalta siellä kuitenkin. Ei me oltu yhtään huolissaan hänestä, Jalonen sanoi Rinteestä.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?