Pekka Rinne: ”Eiköhän tuossa mene muutama peli vaikka slaavikyykyssä”
Kuva: Ilari Isotalo
PRAHA. Leijonilla kelkka kääntyi Tshekin MM-kisoissa Ostravasta Prahaan tänään keskiviikkona, kun vuorossa on välipäivä ennen torstaina alkavia puolivälieriä.
Sinne Leijonat lopulta päätyi, kun se päihitti alkulohkon viimeisessä ottelussa Venäjän rankkareiden jälkeen lukemin 3-2.
Jälleen siinäkin pelissä maalilla Pekka Rinne oli loistavassa kunnossa, mutta kehuja meni vahvasti koko joukkueelle.
– Oli taas todella hyvä taistelu meiltä. Kahdesti menivät johtoon ja tultiin molemmilla kerroilla takaisin. Vähän oli samaa kuin jo maanantaina Valko-Venäjää vastaan, mistä tuli myös rankkareilla voitto. Mutta oli joukkueena taas hyvä peli ja kunnon taistelu, Rinne palasi vielä tiistain peliin SuomiKiekko-sivustolle analysoidessaan jatkaen:
– Huomasi kyllä miten intensiivinen oli lopulta, koska oli aika puhki pelin jälkeen, Rinne myönsi.
Alkulohkon lopun matkalla Leijonilla oli useampi kova haaste edessään, kun vastassa olivat juuri muun muassa vahvasti turnauksessa pelannut Valko-Venäjä sekä tietenkin herkkupalana Venäjän kanssa vääntäminen.
Lopun kovat haasteet maistuivat Rinteelle.
– Kyllä. Näin, että meidän osalta otteluohjelma oli hyvä. Alkuun alkoi heti kovalla pelillä turnaus ja sitten päätyi tuo alkusarja todella kovaan peliin, mikä oli hyvä kenraali ennen tätä isoa peliä, Rinne viittasi jo torstain puolivälieräotteluun.
Ensituntumana hallista välittyi se, että ylipäätänsä hallissa on poikkeuksellisen kuuma, mikä on tullut esille myös ennakkoraporteissa.
– Olen kuullut jätkiltä, että tämä on todella kuuma halli. Mun mielestä se Ostravankin halli oli aika kuuma, mutta tämä on kuulemma vielä lämpimämpi.
– Sitä varten pitää tankata huolella tänään ja huomenna ja olla sitä kautta myös valmis peliin. En itse ole koskaan pelannut täällä, mutta hieno halli ja varmasti ihan siisti pelata. Eiköhän tuossa muutama peli mene vaikka slaavikyykyssä, Rinne naureskeli olosuhteisiin liittyen.
Torstaina Tshekkiä vastaan O2 Arenalla Prahassa tiedossa on melkoista tunnelmaa, kun isäntämaan takana on noin 18 000 ihmisen yleisö.
Siitä Rinne näkee energiaa tulevan myös niin sanotusti toiselle joukkueellekin.
– Yleensä vaikka pelaat vieraskaukalossa, niin jos fanit ovat äänekkäitä, niin se mun mielestä toimii molemmille joukkueille sytykkeenä. Totta kai he kannustavat sitä omaa joukkuetta, mutta myös vierasjoukkue pystyy ottamaan energiaa siitä melusta ja siitä fiiliksestä.
– Itse ainakin odotan huomista peliä jo erittäin paljon. Varmasti mahtava fiilis hallissa. Nythän tässä kuitenkin alkavat ne tosipelit ja mennään peli kerrallaan. Hieno mahdollisuus tuo on meille taas, hyvä joukkue on vastassa, niin hienoa lähteä vääntämään.
– Uskon, että on sellainen ainutkertainen kokemus, Rinne tiivisti tuntemukset.
Tshekillä vastassa on Rinteen omastakin mielestä monta vaarallista yksilöä.
– (Jakub) Voracek oli koko kauden ajan yksi parhaista pelaajista NHL:ssä ja ollut täälläkin todella vaarallinen mitä olen muutaman pelin nähnyt. On loistava pelaaja. Ja tietenkin (Jaromir) Jagr on edelleen ihan loistava ja on tehnyt isoja maaleja tässä turnauksessa.
– Niillä on paljon muitakin, on muun muassa (Ondrej) Nemec, joka on hyvällä laukauksella tehnyt useamman maalin. Ja on muitakin sellaisia pelaajia, joiden taitotason suhteen jo pitää olla koko ajan hereillä jäällä, Rinne kävi läpi.
Tshekin ja Leijonien peli torstaina alkaa Suomen aikaan kello 21.15.
Ilari Savonen, Praha
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!